Hyppää pääsisältöön

Sensoreiden vastauksia yleisesti kysyttyihin kysymyksiin esseekokeesta

Useat kokelaiden kysymykset äikän esseekokeesta toistuvat vuosi toisensa jälkeen. Kokosimme Abitreenien yo-koelähetyksestä sensoreiden vinkkejä ja vastauksia yleisesti kysyttyihin kysymyksiin.

Myös YTL ohjeistaa esseenkirjoittajia omilla sivuillaan.

Sensorien vinkit Abitreenien lähetyksessä

  1. Esseiden aiheet ovat ajankohtaisia, mutta eivät päivänkohtaisia. Jos viikkoa ennen kirjoituksia maailmalla tapahtuu jotakin järisyttävää, se ei ehdi aiheeksi äidinkielen esseeseen. Esseiden aiheita mietitään YTL:n tehtävänlaadintaryhmässä jo kuukausia, jopa vuotta ennen kirjoituksia.
     
  2. Jos haluat ennakoida aiheita, kiinnitä huomiota teemavuosiin, vuosipäiviin (historialliset tapahtumat, merkkihenkilöiden syntymäpäivät), trendeihin ja yleensä kaikkiin ajassa liikkuviin ilmiöihin.
     
  3. Maailman tapahtumia ja yleistä yhteiskunnallista keskustelua kannattaa joka tapauksessa seurata, niistä voi olla hyötyä äidinkielen kokeessa (ja muutenkin yo-kirjoituksissa).
     
  4. Otsikon numeron unohtaminen ei ole suuri virhe, usein opettaja lisää sen. Jos otsikko pitää keksiä itse – niin kuin usein on – sen puuttuminen vaikuttaa pisteytykseen.
     
  5. Lue tarkkaan ohjeistus ja otsikko! Tehtävänannon noudattaminen on tärkeää. Jos kehotetaan pohtimaan, esseen pitää myös sisältää pohtimista. Jos kysymyksessä on aineistoessee, niin aineistoon tulee myös viitata. Tekstin pitää kuitenkin olla niin ehyt, että sen ymmärtää myös aineistoa näkemättä.
     
  6. Otsikon vierestä kirjoittaminen, sen unohtaminen tai ohittaminen on yleensä pisteiden kannalta kohtalokasta.
     
  7. Miellekartan tekeminen auttaa jäsentämään aihetta. Kirjoita ylös, mitä ikinä aiheesta mieleesi tuleekaan, mitä kysymyksiä se herättää, kannattaako käsitellä menneisyyttä/tulevaisuutta/muuta maailmaa. Sopiiko mukaan kenties omia ajatuksia tai kokemuksia?
     
  8. Mieti oma näkökulmasi  ja rajaa aihe sen mukaan. Ei kannata haalia mukaan kaikkea mahdollista aiheeseen liittyvää.
     
  9. Pituudesta: kolme sivua tiukkaa tavaraa ehkä juuri ja juuri riittää, mutta usein lyhyessä esseessä myös sisältö jää suppeaksi. Suppeus näkyy arvosanassa, vaikka esseessä ei muuta vikaa olisikaan.
     
  10. Yleensä ihannepituinen essee on noin konseptin mittainen, noin 500 sanaa.
     
  11. Korjaukset (yliviivaukset) eivät yleensä haittaa, jos ne on tehty siististi.
     
  12. Vaikeasti luettava käsiala tekee kokonaisuuden hahmottamisesta hankalan ja voi olla pisteiden vähentämisen perustelu.

Artikkelit