Hyppää pääsisältöön

Filosofiaa lapsille - opettajan opas

lapsen piirros jossa luokkakuva
lapsen piirros jossa luokkakuva Kuva: Ajattelen siis ole / Yle filosofia

Ajattelen siis olen -sarjassa alakoululaiset pohtivat elämän tärkeitä kysymyksiä. Tässä opettajan oppaassa tutkitaan, miten lasta voi tukea ja innostaa hänen pohdinnoissaan koulussa - ja miksei myös kotona.

Oppaan ovat koonneet asiantuntijat Hannu Juuso ja Tuukka Tomperi.

Jokainen lapsi on kiinnostunut itsestään ja suhteestaan muihin sekä ympäröivään maailmaan. Jos minä olen minä niin muut ovat sitten kai muita. Mutta mistä tiedän, että juuri minä olen olemassa?

Ohjelmasarja on tarkoitettu perusopetusikäisille, luokka-asteille 2-5. Se sopii useiden aineiden opetukseen ja liittyy opetussuunnitelman aihekokonaisuuksiin "Ihmisenä kasvaminen", "Viestintä ja mediataito" ja "Aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys".

Painopisteinä ovat ajattelu-, itseilmaisu- ja keskustelutaitojen edistäminen sekä minuuden ja identiteetin kehityksen tukeminen. Ohjelmasarjan teemat sopivat hyvin myös katsomusaineiden opetukseen.

Ei voida kuitenkaan olettaa, että opettaja hallitsisi filosofisen keskustelun ohjaamisen suoralta kädeltä. Pedagogisten tavoitteidensa ohessa ohjelmasarja tarjoaa myös opettajalle hyvän mahdollisuuden perehtyä lasten filosofisen keskustelun ohjaamiseen ja sen harjoittelemiseen. Opettajan ohjeiden tarkoitus on auttaa pääsemään alkuun ja kehittymään tässä prosessissa. Yksi sen keskeinen asia on, että opettaja hahmottaa millaisiin pedagogisiin tavoitteisiin Ajattelen, siis olen -ohjelma perustuu ja mitä filosofinen ajattelu tässä kokonaisuudessa merkitsee.

Sarja filosofisen keskusteluharjoituksen virikkeenä

Oleellista on, että oppilaita ohjataan ajattelemaan yhdessä niitä kysymyksiä, joita ohjelmasarja heissä itsessään herättää. Lasten omalle ajattelulle annetaan tilaa ohjaamalla heitä samalla myös kuuntelemaan ja arvioimaan muiden esittämiä näkemyksiä. Lapsia rohkaistaan jakamaan omia ideoitaan ja kokemuksiaan muiden kanssa. Tärkeää ei kuitenkaan ole keskustella pelkän keskustelun vuoksi vaan oppia vähitellen työskentelemään ajatuksilla. Filosofisen keskusteluharjoituksen tavoite on kehittää filosofista ajattelua.

Perustuu ohjelmaan: Ajattelen siis olen. Vuosi: 2009. Tekijät: toimittaja Tuula Rajavaara, graafikko Kirsi Kukkurainen, leikkaaja Teemu Kokkonen.

Ihminen ja yhteiskunta

  • Islamin vieraana

    6-osainen sarja islamista.

    6-osaisessa sarjassa professori Jaakko Hämeen-Anttila johdattaa kiehtovalle matkalle islamin maailmaan – sen historiaan, kulttuuriin, kuvataiteisiin, musiikkiin ja kirjallisuuteen sekä ihmisten jokapäiväiseen elämään. Ohjelmasarja on valmistunut v. 2003.

  • Buddhan jalanjäljillä

    Buddhalaisuus

    Buddhalaisuus ei ole kristinuskoon tai islamiin verrattavissa oleva uskonto, vaan pikemmin filosofia, joka opettaa tien korkeimman moraalisen, henkisen ja intellektuaalisen "valaistumisen" saavuttamiseen.