Hyppää pääsisältöön

Filosofiaa nuorille - opettajan opas

lapsen piirros planeetta
lapsen piirros planeetta Kuva: Ajattelen siis ole / Yle filosofia

Ajatusdemo-ohjelmasarja sisältää seitsemän osaa, seitsemän monologia, jossa kussakin osassa yksi nuori kertoo ajatuksiaan jostakin perinteisesti ”suurena” pidetystä kysymyksestä.

Pedagogisten tavoitteidensa ohessa ohjelmasarja tarjoaa opettajalle hyvän mahdollisuuden perehtyä lasten ja nuorten filosofisen keskustelun ohjaamiseen ja sen harjoittelemiseen.

Kukin ohjelmasarjan osa sisältää runsaasti erilaisia lasten ja nuorten ajattelua haastavia kysymyksiä, joten yhdenkin ohjelman katselusta voi seurata useamman oppitunnin kestäviä keskusteluja erilaisine harjoituksineen ja aktiviteetteineen.

Olennaista on, että oppilaita ohjataan ajattelemaan yhdessä niitä kysymyksiä, joita ohjelmasarjan ohjelma heissä itsessään herättää. Lasten ja nuorten omalle ajattelulle annetaan tilaa ohjaamalla heitä samalla kuuntelemaan ja arvioimaan muiden esittämiä näkemyksiä.

Oppilaita rohkaistaan jakamaan ideoitaan ja kokemuksiaan muiden kanssa. Tarkoitus ei kuitenkaan ole keskustella pelkän keskustelun vuoksi vaan oppia vähitellen työskentelemään ajatuksilla. Filosofisen keskusteluharjoituksen tavoite on kehittää ajattelun taitoja.

Asiantuntijat Hannu Juuso ja Tuukka Tomperi ovat koonneet tämän oheismateriaalin ja opettajan oppaan, joka sisältää käytännön opastusta ohjelman soveltamiseen opetuksessa sekä syventävää taustatietoa aiheesta.

Ihminen ja yhteiskunta

  • Islamin vieraana

    6-osainen sarja islamista.

    6-osaisessa sarjassa professori Jaakko Hämeen-Anttila johdattaa kiehtovalle matkalle islamin maailmaan – sen historiaan, kulttuuriin, kuvataiteisiin, musiikkiin ja kirjallisuuteen sekä ihmisten jokapäiväiseen elämään. Ohjelmasarja on valmistunut v. 2003.

  • Buddhan jalanjäljillä

    Buddhalaisuus

    Buddhalaisuus ei ole kristinuskoon tai islamiin verrattavissa oleva uskonto, vaan pikemmin filosofia, joka opettaa tien korkeimman moraalisen, henkisen ja intellektuaalisen "valaistumisen" saavuttamiseen.