Aikamatka arkeen –radiosarjan kuudennen osan aiheena on vapaa-aika ja mökkeily. Ohjelmassa kuullaan myös aiheeseen liittyvää Ylen arkistomateriaalia.
Nykyään vapaa-ajasta puhutaan hyvin paljon. Pohdimme viikonloppusuunnitelmia, kesälomasuunnitelmia ja niin edelleen. Toisaalta valitamme, että vapaa-aika ja työaika alkavat sekoittua, moni naputtelee työsähköpostejaan kotisohvalta tai lenkkipolulta. Aina ei ole ollut näin.
Vapaa-ajasta ja mökkeilystä kertoo Turun yliopiston sosiologian dosentti Anu-Hanna Anttila.
Mitä on vapaa-aika?
Dosentti Anu-Hanna Anttilan mukaan vapaa-ajan määritelmiä on useitakin.
– Jos tutkitaan ajankäyttöä niin tilastokeskuksen mukaan vapaa-aika on sitä, jota ei käytetä palkkatyöhön, nukkumiseen, kotitöihin tai ruokailuun käytettyä aikaa. Se on ihmisen omaa aikaa, jonka pystyy käyttämään niin kuin itse haluaa .Toisen määritelmän mukaan vapaa-aika on ei-työtä, aikaa elämiseen.
Työn ja vapaa-ajan ja erottaminen on varsin nuori ilmiö. Sen toi mukanaan vasta teollistuminen, aika jolloin siirryttiin maatöistä tehtaaseen töihin.
– Maatalousyhteiskunnassa työtä ja muuta elämää ei oikeastaan erotettu toisistaan. Ajateltiin kyllä, että on olemassa arkea ja juhlaa. Esimerkiksi Kustaa Vilkunan kirjoissa kerrotaan tällaisesta agraariyhteiskunnan ajankäytöstä. Teollisen yhteiskunnan myötä ihmiset alkoivat elää enemmän kellon mukaan. Työnantaja omisti tietyn osan työntekijän ajasta.
– Teollistumisen alkuvaiheessa työpäivät saattoivat olla12-14 -tuntisia, pidempiäkin. Ihmiset asuivat kurjissa oloissa, talot piti lämmittää puilla ja vedet kantaa, ja kotitöiden jälkeen loppuaika meni oikeastaan lepoon, Anttila kertoo.
Työajan lyheneminen ja lomaoikeus loivat vapaa-aikaa
Kahdeksan tunnin päivittäinen työaikalaki hyväksyttiin Suomessa jo 1917. Vuosilomasta alettiin kuitenkin puhua vasta 1920-luvulla. Senkin juuret ovat maatalousyhteiskunnassa.
– Loma-aikaa alkoi tulla ihmisille vasta 1920-luvulla. Sitä ennen maalla oli palkollisssääntö, joka määräsi yhden viikon vapaan, pestuuvapaan ja tämä ajatus siirtyi teollisuusyhteiskuntaan. Oli viikon vapaa, jolloin solmittiin uusi pesti ja juotiin pois kertyneet rahat. Siinä siirryttiin työsuhteesta toiseen eli ei sekään ollut vapaa-aikaa siinä mielessä kuin me sen ymmärrämme.
Lakisääteinen loma-oikeus lähti liikkeelle kansainvälisen työjärjestön ILOn aloitteesta jo 1900-luvun alkupuolella. Asiaa ajoivat ensimmäisenä ruotsalaiset. Kuitenkin vasta 1930-luvun puolivälissä ILO suositteli jäsenmailleen lomalakia.
– Pohjoismaissa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa laki tuli voimaan nopeasti 1930-luvun lopulla. Laki takasi vuosiloman, jonka pituus riippui työsuhteen pituudesta.
Lomalla ei saa laiskotella
Vuosiloma perustui ajatukseen, jonka mukaan työntekijän kuului nimenomaan levätä lomansa aikana, niin että hän jaksaa taas työskennellä. Heti alussa sivistyneistö kantoi huolta siitä, osaisiko työväestö käyttää lomansa hyödyllisesti.
– Ns. lomankäyttökomitean silloinen puheenjohtaja, sosiaalipolitiikan professori Heikki Waris oli sitä mieltä, että kansalaisten tuli käyttää loma itsensä sivistämiseen sekä kulttuurin ja urheilun harrastamiseen, ei uimarannalla joutenoloon.
Pian ilmestyikin monia järjestöjä ja muita toimijoita, jotka järjestivät työväestölle lomatoimintaa.
– Oli musiikkia, teatteria ja liikuntaa. Järjestöillä oli lomapaikkoja ja lomakursseja, tosin oikeastaan vasta sodan jälkeen, koska heti vuosilomalain tultua vuonna 1939 alkoi sota.
Sota-aikana vuosilomia ei pidetty. Miehet olivat rintamalla ja siviileille asetettiin työvelvoitteita. Työaikalakiin palattiin sodan jälkeen. 1946 työviikon pituudeksi määrättiin 46 tuntia ja loma piteni 12-14 päivään.
Ay-liike ja työnantajat mukana lomatoiminnassa
Kun elintaso ei kaikilla riittänyt omaehtoiseen lomailuun, niin myös monet työnantajat ja ammattijärjestöt järjestivät työväestölle ja heidän perheilleen lomanviettomahdollisuuksia.
– Ammattiyhdistysliike alkoi 1960-luvulla hankkia mökkejä omalle väelleen. Erilaiset leirit, esim. äideille tai lapsille järjestetyt, antoivat myös heikommassa asemassa oleville lomailumahdollisuuksia.
Nykyään lomat vietetään omalla mökillä tai matkoilla perheen tai ystävien kesken. Ennen niitä vietettiin pääasiassa kotimaassa, usein suuremmassa joukossa ja joskus työn touhussakin.
– Aika monien juuret olivat maaseudulla, ja he käyttivät osan lomistaan maatöissä. Sadonkorjuuaikaan tarvittiin työvoimaa. Palkaksi sai porkkanoita, sipuleita ja perunoita, jotka varastoitiin kerrostalon kellariin. Kansalaisia kehotettiin matkustamaan kotimaassa. Suomi oli vielä 1950-luvulla köyhä maa, oli sääntelyä ja sotakorvausten maksua eikä autoiluun ollut varaa.
Mutta esimerkiksi VR tarjosi rengasmatkoja, reittejä, joiden varsilla käytiin katsomassa nähtävyyksiä. Kun tieverkkoa alettiin rakentaa uusiksi, niin linja-automatkailu yleistyi ja yhdistyksetkin vuokrasivat linja-autoja käyttöönsä.
– Junavaunujakin pystyi ostamaan käyttöönsä: esim Turussa kutomoteollisuuden työntekijät vuokrasivat useana kesänä junanvaunun, jotlla matkattiin pitkin poikin Suomea, Anttila tietää.
Telttailusta mökkeilyyn
Suomalaisille rakkaan mökkeilyn juuret ovat moninaiset. Liikkeelle lähdettiin viikkonloppuretkistä ja telttailusta.
– Työväenliikkeellä on pitkä traditio erilaisten vene- tai patikkaretkien järjestämisessä. Niihin saatettiin yhdistää aatteellista toimintaa, samoin tekivät myös VPK ja raittiusseurat.
Mökit tulivat kuvioon mukaan vähitellen
– Esimerkiksi Helsingin työväenjärjestö vuokrasi Helsingin Kivinokan alueen lähinnä nuorison ja perheiden käyttöön, Anttila kertoo. – Sinne pystytettiin kesäksi isot teltat, joissa saattoi olla vanerilattia. Myöhemmin haluttiin kestävämpiä asumuksia ja teltat korvattiin vanerimaisesta pahvista tehdyillä rakennelmilla.Vähitellen rakennettiin kiinteitä majoja, jotka ovat siellä edelleen.
– Näin siis teollisuusyhteisöjen lähelle ryhdyttiin rakentamaan työväestölle omia lomanviettopaikkoja. Lähes kaikilla paperitehtailla oli oma lomakylä. Sittemmin monet yritykset ovat kadonneet tai ainakin lakkauttaneet lomatoimintansa.
Mökkirakentaminen kiihtyi 1960-luvulla
Mökkirakentamisen suuri aalto alkoi 1960-luvulla, mutta kyllä herrasväen lisäksi niitä hankittiin aikaisemminkin, varsinkin tietyissä ammattikunnissa.
– Ensimmäisinä mökkejä hankkivat jo 1920-30-luvulla kansakoulunopettajat, joilla oli pitkät kesälomat. Myös rautatietyöläisillä oli paljon mökkejä, heillä oli paljon vapaa-aikaa arkisin.
Jos mökkiin ei ollut rahaa, niin eipä siihen ollut 1950-60-luvulla tarvettakaan, koska vapaa-aikaa oli vähän. Viisipäiväiseen työviikkoon siirryttiin vasta 1960-luvun lopulla.
– 1950-luvun lopulla jotkut yhteisötkin alkoivat hankkia mökkejä, yleensä useamman ihmisen käyttöön.
Lisää vuosilomaa, lisää kesämökkejä
1960 saatiin uusi vuosilomalaki, joka takasi yli 10 vuotta töissä olleille neliviikkoisen palkallisen loman. Pisimmät lomat oli valtion ja kunnan työntekijöillä. 1973 vuosilomalaki vakiinnutti neliviikkoisen palkallisen loman kaikille niille, joiden työsuhde oli kestänyt yli vuoden. Vapaa-ajan lisääntyessä myös mökkirakentaminen ja autojen määrä kasvoi.
1960-luvun alussa alussa mökkejä oli noin 90 000. Vuonna 1990 mökkejä oli jo noin 370 000 ja vuonna 2005 jo melkein puoli miljoonaa.
1960- ja 70-luvuilla mökkejä rakennettiin hyvin paljon omin käsin. Silloin mökit eivät olleet ympärivuotiseen käyttöön rakennettuja täysin varusteltuja kakkosasuntoja, niin kuin nykyään rakennettavat.
Ruokaa kauppa-autosta ja omalta tontilta
– Mökit olivat pieniä ja monet rakensivat niitä omien piirustusten mukaan. Ei ollut erityisiä mukavuuksia, ei vesi tullut tai mennyt. Olosuhteet olivat vaatimattomat, mutta vähitellen mökkeihin saatiin kaasujääkaappeja ja kaasuhelloja, eikä ruokaa tarvinnut enää säilöä maakuopissa.
Suomalaisen yhteiskunnan murrosta kuvaa myös se, että 1960 ja vielä 70-luvullakin maaseudulla oli paljon enemmän palveluja, joista mökkeilijätkin hyötyivät.
– Monet kulkivat mökeille julkisilla kulkuvälineillä. Oli kauppa-autoja ja kirjastoautoja eli palvelut tulivat sinne missä kesänviettäjätkin olivat. Myös maataloista ostettiin ruokaa ja saaristossa kalastajilta kalaa.
Koska mökit olivat pieniä, ulkona oltiin paljon. Mökeillä viljeltiin vihanneksia, kasvatettin omenia ja marjoja, kerättiin sieniä ja metsämarjoja säilöön talvea varten. Rantamökeiltä käytiin kalastamassa ja veneilemässä. Mökkeilyssä yhdistyi huvi ja hyöty – ajatus oli, että loma pitää käyttää "oikein".
Ei edes porvariston huviloissa 1800-luvulla oltu jouten. – Sielläkin kitkettiin ja tehtiin ulkona töitä niinkuin pikkumökeilläkin myöhemmin. Mökillä oloon kuului askeettisuus, vaatimattomuus ja ruumillisuus, jotka jalostavat ihmistä.
Mukavuuksin varustettuja kakkosasuntoja
Elintason nousun myötä mökkienkin varustetaso on noussut. Myös mökkeihin liittyvä sääntely on kasvanut.
– Harvassa ovat nykyään ne mökit, joissa ei ole sisävessaa. On sähköt, vedet tulee ja menee, nettiyhteydet toimivat. Monet rakentavat niistä kakkoskoteja, joihin ehkä voi myöhemmin muuttaa pysyvästi asumaan. Mökit ovat myös isompia kuin ennen, jopa samankokoisia kuin kaupunkiasunnot.
Myös mökkirakentamisen sääntely on tiukentunut. Ennen mökin tai saunan sai rakentaa rantaan tai veden päälle, nyt se ei enää onnistu. Mökkien jätevesille pitää olla oma käsittelyjärjestelmänsä.
Moni nuoremman sukupolven edustaja haluaisi pitää kiinni perinteisestä mökkeilystä, koska se on ekologista. –Toisaalta kysytään, onko se niin ekologista kun poltetaan puuta poltetaan ja tulee pienhiukkasia.
Uudenlaiset mökit ovat synnyttäneet uuden ammattikunnankin, mökkitalkkarit. – Näitä tarvitaan varsinkin kakkosasuntoina toimivien mökkien ylläpidossa. Mökkitalkkarit voivat myös auttaa vanhoja ihmisiä raskaissa töissä, esimerkiksi veneen talviteloille nostamisessa tai puiden pilkkomisessa.
Mökkeily kuvastaa hyvin vapaa-ajan muuttuneita trendejä. Kun ennen lomaa vietettiin porukassa, niin nykyään yksilöllisyys on in.
– On kahtakin suuntausta nähtävissä. Yhteisistä reissuista on siirrytty yksityisesti räätälöityihin lomamatkoihin. Toinen suuntaus on se, että ei tehdä samaa kuin aikaisemmin lomilla on tehty, vaan etsitään uusia kokemuksia.
Perustuu ohjelmaan: Aikamatka arkeen: Vapaa-ajan ja mökkeilyn historia Toimittaja: Seppo Heikkinen Haastateltavana: Turun yliopiston sosiologian dosentti Anu-Hanna Anttila. Nettitoimittaja: Raili Löyttyniemi
