Rita Trötschkes
Yle
Toisen maailmansodan ratkaisu alkoi vähitellen kypsyä, kun Saksan puolustusvoimien pääesikunta ilmoitti Stalingradin taistelun tappiosta. Mutkana matkassa oli Neuvostoliiton suurhyökkäys kesäkuussa 1944. Suomen hallitus ja korkein sotilasjohto asettivat tavoitteeksi irtaantua sodasta.
Tietolaatikko
Josif Stalin (1878-1953) neuvostojohtaja, jolla oli lähes rajoittamattomat valtuudet.
Winston Churchill (1874-1965) Englannin pääministeri.
Franklin D. Roosevelt (1882-1945) Yhdysvaltojen 32. presidentti.
Risto Ryti (1889-1956) talvisodan pääministeri, 5. Suomen tasavallan presidentti.
Yhdysvallat tarjoutui maaliskuussa 1943 rauhanvälittäjäksi. Presidentti Ryti lähetti Yhdysvaltain presidentti Rooseveltille kirjeen, jossa hän selosti Suomen hallituksen rauhanehtoja. Neuvottelupohjaksi oli otettava vuoden 1939 rajat, mutta Suomi oli valmis tarkistuksiin Karjalan kannaksella.
Neuvostoliitto toimitti omat ehtonsa Washingtoniin. Ne olivat ennakoitua jyrkemmät: Suomen oli vetäydyttävä Moskovan rauhan rajalle ja korvattava Neuvostoliitolle 50-prosenttisesti aiheuttamansa sotavahingot.
Stalinin, Churchillin ja Rooseveltin kokoontuivat ensimmäiseen huippukokoukseensa Teheraniin marras-joulukuun vaihteessa 1943. Monen muun asian lisäksi myös Suomen kohtaloa sivuttiin.
Suomen ulkoministeri Henrik Ramsay vieraili delegaatioineen 26.3.1943 Berliinissä kertomassa Suomen erillisrauhahankkeesta. Suomi ja Saksa olivat käyneet jo 2 vuotta sotaa ja Saksan sivustatuki oli ollut merkittävää.
Suurpommituksissa kuoli paljon siviilejä
Pian Teheranin kokouksen jälkeen rintamalla tapahtui taas. Tammikuussa 1944 Leningradin saarto murtui kokonaan ja Karjalan kannaksen strateginen asema muuttui Suomen kannalta uhkaavaksi. Yhdysvallat vaati Suomea toistuvasti aloittamaan rauhanneuvottelut.
Neuvostoliitto käytti järeämpiä painostuskeinoja ja painosti Suomea pommittamalla helmikuussa 1944 Helsingin, Tampereen ja Turun siviilikohteita. Neuvostoliitto pyrki
voimakkaalla hyökkäyksellä nopeaan ratkaisuun Suomen osalta, mutta Suomi
toivoi, että rauhanehdoista voisi vielä neuvotella.
Aikaisemmin ilmoitettujen ehtojen lisäksi Neuvostoliitto ilmoitti, että saksalaiset oli häädettävä maasta tai eristettävä huhtikuun loppuun mennessä. Kaiken lisäksi Neuvostoliitto vaati Suomelta 600 miljoonan dollarin sotakorvaukset.
Puna-armeijan miesylivoima musertava
Kun Suomi ei keväällä 1944 taipunut rauhaan, Neuvostoliitto päätti ratkaista asian sotilaallisin keinoin. Kesäkuun 9. päivänä puna-armeija aloitti Karjalan kannaksella suurhyökkäyksen. Melkein 400 pommikonetta hyökkäsi Suomen linjoja vastaan Kannaksella ja sitä seurasi 6500 putken tykistötulitus, jota kesti koko päivän. Seuraavana päivänä läpimurtotaisteluun erikoistuneet joukot ajoivat rajulla rynnäköllä suomalaiset asemistaan.
Hyökkäyksen voimasta yllättyneet suomalaiset vetäytyivät pääasemasta paikoin pakokauhun vallassa 20-30 kilometriä taaksepäin niin sanottuun VT- asemaan (Vammelsuu-Taipale), joka pääpiirteittäin sijaitsi parikymmentä kilometriä vanhan rajan takana Suomen puolella. Hyökkääjä seurasi suomalaisten kintereillä ja teki jo 16.6. Kuuterselässä ratkaisevan murron VT-asemaankin.
Viipurin puolustusta ei ennätetty saada kuntoon, ja kaupunki menetettiin vain puolitoista viikkoa hyökkäyksen alkamisen jälkeen lähes taisteluitta. Tämä kaikki merkitsi uutta evakkoreissua Kannaksen karjalaisille ja tunnelmat olivat hyvin synkät kuten kesäkuussa 1944.
Saksan apu tärkeää
Suomalaisten asemien murtuminen ja sitä seurannut "Kannaksen halkijuoksu"
niin kuin sitä nimitettiin herätti kärkevää arvostelua päämajaa kohtaan.
Jälkikäteen on myös paljon puhuttu siitä, että oliko suomalaisten joukot sijoitettu väärään paikkaan eikä Karjalan kannaksella ollut riittävästi joukkoja. Mannerheim sai Rytiltä valtuudet pyytää apua myös Saksalta. Saksalaiset toimittivat Suomeen jo edellä mainittuja panssarintorjunta-aseita ja rynnäkkötykkejä ja lähettivät suomalaisten tueksi kaksi lentolaivuetta. Kesäkuun lopulla Saksa antoi vielä lainaksi rynnakkötykkiprikaatin ja jalkaväkidivisioonan.
Ryti-Ribbentrop-sopimus
Saksa käytti Suomen ahdinkoa hyväkseen ja asetti avun ehdoksi sen, että Suomi ei tee erillisrauhaa. Ulkoministeri von Ribbentrop lensi 22.6. yllättäen Helsinkiin ja vaati presidentti Rytiltä sitoumusta sodan jatkamisesta. Hallituksen sisärengas etsi kolme päivää ulospääsyä tukalasta tilanteesta. Lopulta päästiin yhteisymmärrykseen siitä, että varsinaista valtiosopimusta ei tehdä, vaan Ryti antaa Saksan vaatiman sitoumuksen omissa nimissään. Mielenkiintoinen kysymys onkin miksi Rytin henkilökohtainen sitoumus riitti saksalaisille.
Jatkosodan viimeiset taistelut
Suomen onneksi sotatilanne muuttui. Suomalaiset saivat joukkonsa ryhmitetyksi VKT-asemaan ja ratkaisevat torjuntataistelut käytiin juhannuksen jälkeen Talissa ja Ihantalassa parikymmentä kilometriä Viipurin koillispuolella.
Suomalaiset onnistuivat tuhoamaan venäläisten hyökkäysmuodostelmat tehokkaalla tykistötulella usein jo lähtöasemiinsa. Heinäkuun alkupäivinä venäläiset koettivat vielä kerran suomalaisten asemien kestävyyttä Vuosalmella. Taistelut päättyivat Karjalan kannaksella heinäkuun puolivälissa 1944 suomalaisten torjuntavoittoon.
Jatkosodan viimeinen suurtaistelu käytiin elokuun alkupäivinä Ilomantsin korvessa, jolloin suomalainen erityisosasto pysäytti vihollisen etenemisen rajulla vastahyökkayksellä. Heinäkuun puolivälissa 1944 Neuvostoliitto viestitti Tukholman kautta Suomelle olevansa valmis neuvottelupoytään.
Perustuu ohjelmaan: Suomi jatkosodassa. Haastateltavat: Helsingin ja Tampereen yliopiston historian professori Ohto Manninen, Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander ja sotahistorioitsija evp. Ari Raunio sekä veteraanit Ensio Ikonen, Aarne Jänterä, Tauno Junnonen ja Eino Salomaa. Toimittaja: Seppo Heikkinen. Vuosi: 2011.
Muokattu 8.11.2016: Korjattu Areena-upotus
