Autonkuljettaja

Helsingin tekniikan alan oppilaitos Heltechin logistiikkaosaston johtaja Perttu Vuorenmaa kertoo alan opinnoista. Jos haluaa vaikka työnjohtotehtäviin, voi ammattitutkinnon jälkeen jatkaa ammattikorkeakoulussa. Tällä hetkellä autonkuljettajia tarvitaan runsaasti, koska suuret ikäluokat ovat poistumassa ja EU-direktiivit tulevat kiristämään autonkuljettajan ammattiin pääsyä. Tulevaisuudessa kuljettajan työ ei ainakaan vähene. On arvioitu, että vuoteen 2010 mennessä kuljetusten tarve Suomessa kasvaa noin neljänneksellä.

 

Helsinkiläinen 16-vuotias Erdi Kurt on juuri aloittanut autonkuljettajan opinnot. Helsingin tekniikan alan oppilaitos Heltechin logistiikkaosaston johtaja Perttu Vuorenmaa kertoo, että autonkuljettajan ammatti on hyvin itsenäinen. Hän suunnittelee ja toteuttaa työnsä itse. Erdi kertoo lähteneensä opiskelemaan alaa, koska työssä matkustetaan paljon. Vuorenmaan mukaan opiskelijoiden yleisin ennakkoluulo on se, että työ on kokonaan ajamista. Erdin uravalintaa koetellaan, kun hänet laitetaan viikoksi alan oikeisiin töihin tien päälle.

Asiasanat: