Hyppää pääsisältöön

Oppimisen haasteet - märkänä rättinä kasvoilla

oivi oppija hahmo
oivi oppija hahmo Kuva: Yle/ Jyrki Valkama Yle Oppiminen,opi ja oivalla

Vetkutteluko vaikeaa? Ehei! Näin helposti se sujuu.

Ensin tarvitaan juttu, joka pitäisi tehdä. ”Ihan todella todella pitäisi tehdä”. ”Tärkeä juttu - se on jo luvattu.” Sitten vain homman hoitamisen sijaan aloitetaan puolen tusinaa epäoleellista sijaistoimintaa, joiden parissa kuluu se aika, joka jutun tekemiseen oli varattu.

Sijaistoimintojen aatelia ovat ylihuolellinen eteisen ylälaatikoiden tai vessan siivoaminen, maustepurkkien täyttö, polkupyörän pesu, kalenterin osoitteiden ja puhelinnumeroiden päivittäminen, levyjen aakkostaminen ja vuoden päässä olevan matkan nähtävyyksiin tutustuminen netissä. Sitten on kaksi vaihtoehtoa a) juttua ei tehdä ollenkaan tai sitten b) se tehdään hampaat irvessä tuskan hiessä, rimaa hipoen armosta saadun lisäajan turvin.

Kysymys itselle: olisiko jutun voinut hoitaa toisin?

On koulukuntia, joiden mukaan vetkuttelussa positiivista on juuri yllämainittujen sijaistoimintojen aikaansaaminen. Puhelinnumerot ja levyt aakkostuvat. Laatikon pohjat puhdistuvat. Hinta, joka maksettavaksi tulee, on kuitenkin merkittävä: ahdistus, syyllisyys ja itsetunnon rippeiden siivoaminen kadulta… Ja se alkuperäinen juttu tuli huonosti hoidettua, jos ollenkaan.

Olen menestyksellisesti käyttänyt vetkuttelun selättämiseksi ystäväni kanssa ns. ”apinan raivo” -tekniikkaa kodin jo useasti lykätyn siivouksen yhteydessä. Sovimme puhelimessa, että apinan raivolla siivoaminen alkaa nyt ja loppuu kahden tunnin päästä. Kun sitten hurjistuneen gorillan tavoin taistelen lakanoiden vaihdon ja imurin kanssa, on mieleni oudon tyyni: joku jakaa nämä hikipisarat kanssani juuri nyt. Jaksan ajatella siivousurakkaa urheilusuorituksena, jopa joukkuelajina: Hei, me selvisimme!
Oletko sinäkin vetkuttelija? ja 10 tapaa olla oppimatta ovat Opi ja oivalla –sivuston ei niin kamalan vakavia materiaaleja kaikenikäisille oppijoille. Vinkkeihin voi lisätä omia suosikkejaan, hyväksi todettuja kikkoja ja näkökulmia. Tarkoituksena on rohkaista leikkimieliseen itsetutkiskeluun ja tuoda oivaltamisen iloa oppimiseen.

Hollantilaistaitelijat (Lernert Engelberts ja Sander Plug) ovat luoneet sarjan videoita, joissa vetkuttelijat kertovat elämästään

Oppimistaidot

  • Empatiaa voi oppia myös digiaikana

    Miksi empatia on tärkeää? Millä tavoin se kehittyy?

    Yksiselitteistä suositusta lasten netinkäytöstä ei ole. Lasten tiedetään kuitenkin tarvitsevan riittävästi sensitiivistä vuorovaikutusta tärkeän aikuisen kanssa. Miksi empatia on tärkeää ja kannattaako lapsen ruutuaikaa rajoittaa?