Hyppää pääsisältöön

Lumme on kelluslehtinen

Kelluva lumme
Lumme on kelluslehtinen. Kuva: Risto Salovaara/Yle Kelluva lumme Kuva: Yle/ Risto Salovaara lummekasvit,vesikasvit,Lumpeet,kelluslehtiset kasvit

Suomessa kasvaa kolme lummelajia. Isolumme ja pohjanlumme ovat hyvin samannäköisiä, ja niitä pidetään myös saman lajin alalajeina. Suomenlumme on näitä kahta pienempi.

Tietolaatikko

Lumme (Nymphaea)

  • monivuotinen
  • myrkyllinen
  • Etelä-Savon maakuntakukka

Suomessa esiityvät lumpeet:

  • isolumme
  • pohjanlumme
  • suomenlumme eli pikkulumme

Lumme on yleinen vesikasvi Suomen järvissä, jokien rauhallisissa suvantopaikoissa ja matalissa merenlahdissa. Lumpeella on pyöreähköt ja syvään herttatyviset kelluslehdet, joiden alapinta on usein punertava. Jopa parin metrin syvyydessä pohjalla sijaitseva juurakko on paksu ja monivuotinen.

Kaunis mutta myrkyllinen

Lumpeen kauniin valkoisessa kukassa voi olla yli 20 terälehteä. Kukat avautuvat vain valoisaan aikaan ja sulkeutuvat sateella ja yöllä.

Lumpeet ovat myrkyllisiä, mutta niitä on käytetty aiemmin lääkekasvina mm. helpottamaan lihassärkyä sekä hermo- ja hengitysvaivoja.

Lumpeen punakukkainen muoto on rauhoitettu Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Lumme. Kuva: Risto Salovaara/Yle

Lumme. Kuva: Risto Salovaara/YleLumme. Kuva: Risto Salovaara/Yle
Lumpeen kukka. Kuva: Risto Salovaara/Yle

Lumpeen kukka. Kuva: Risto Salovaara/YleLumpeen kukka. Kuva: Risto Salovaara/Yle
Lumpeita ja ulpukoita. Kuva: Risto Salovaara/Yle

Lumpeita ja ulpukoita. Kuva: Risto Salovaara/YleLumpeita ja ulpukoita. Kuva: Risto Salovaara/Yle

Sarjasta Riston luontokoulu.

  • 4. osa: ¡Hogar, dulce hogar!

    Paikan ilmauksia, olla-verbejä, historiaa.

    Tässä osassa opit kysymään tietä ja paikan ilmauksia. Kieliopissa opiskellaan muun muassa olla-verbi merkityksessä "sijaita, olla jossakin": estar – hay. Lisäksi tutustutaan Espanjan historiaan 1500-luvulle saakka.

  • Vihdoinkin mä oon mä

    Joonatan on 28-vuotias transmies.

    Transmies Joonatan kertoo millaista on tulla vihdoin kohdatuksi sellaisena kuin on, miehenä

  • Mediataitoja kouluun

    Mediataitoja kouluun

    Mediakompassi-kokonaisuus koostuu kolmesta eri ohjelmasarjasta, joista ensimmäinen on tarkoitettu alkuopetukseen, toinen alakouluun ja kolmas yläkouluun ja lukioon.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Opettajalle

  • Avaruus

    Tutustu avaruuteen ja havainnoi taivaan valoilmiöitä.

    Miten planeetat ovat syntyneet? Miten Maan ja Kuun liikkeet vaikuttavat vuorokaudenaikoihin ja vuodenaikoihin? Tutustu myös lähemmin aurinkokuntaan ja havainnoi taivaalla näkyviä valoilmiöitä sekä ammenna tietoa tähtitieteen historiasta.

  • Luonnontieteet

    Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa Yle Oppimisen netissä.

    Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa Yle Oppimisen netissä.

  • Sää ja ilmasto

    Ilmaston ja sään havainnointi

    Säähän vaikuttavat auringon säteily sekä maanpinnan ominaisuudet kuten vesistöt ja vuoristot. Säähän liittyviä ominaisuuksia ovat muun muassa lämpötila, ilmankosteus, ilmanpaine ja tuulen nopeus. Säätä ei ole varmuudella aivan helppo ennustaa, sillä se saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Ilmasto taas saadaan selville, kun tehdään pitkän ajan kuluessa säännöllisiä säähavaintoja.