Hyppää pääsisältöön

Sieni on omituinen eliö

Punakärpässieniä metsässä
Myrkyllisiä punakärpässieniä heinikossa. Kuva:Pentti Kallinen/Yle. Punakärpässieniä metsässä Kuva: Yle/ Pentti Kallinen Punakärpässieni,kärpässienet,metsät,myrkkysienet,sieni

Sieniä pidettiin ennen jonkinlaisina eriskummallisina kasveina, mutta nykyään niiden tiedetään olevan oma eliöryhmänsä.

Kun sienistä puhutaan, tarkoitetaan tavallisesti vain maasta kesän suotuisalla, kostealla ja lämpimällä säällä esiin putkahtavaa itiöemää. Suurin osa sienistä elää kuitenkin maaperässä ja karikkeessa laajoina sienirihmastoina.

Symbioosi puiden kanssa

Sienillä on merkittävä asema luonnon ekosysteemissä, sillä ne ovat hajottajia, jotka palauttavat eliöihin sitoutuneen aineen luonnon kiertoon. Suuri osa sienistä elää myös yhteistyössä puiden kanssa. Kummatkin hyötyvät, kun puun vedensaanti paranee ja sieni puolestaan saa puulta ravinteita.
Sienet ovat myös monen eläimen ravintoa. Parhaiten sen huomaa sieniretkellä, kun yllättävän moni toukkainen sieni jääkin poimimatta. Mutta toki metsä tarjoaa aina joukon herkullisia ruokasieniä meidän ihmistenkin ravinnoksi. Lajinmäärityksessä kannattaa tosin olla erityisen tarkka.

Sienen rakenne

Sienen perusrakennetta voidaan kuvata punakärpässienen avulla. Kärpässienessä, kuten muissakin helttasienissä, on kaksi osaa: lakki ja jalka. 

Kärpässieniä. Tyvellä tuppi, jalassa rengas. Kuva: Risto Salovaara/Yle

Kärpässieniä. Tyvellä tuppi, jalassa rengas. Kuva: Risto Salovaara/YleKärpässieniä. Tyvellä tuppi, jalassa rengas. Kuva: Risto Salovaara/Yle
Punakärpässieni nousee maasta. Kuva: Risto Salovaara/Yle

Punakärpässieni nousee maasta. Kuva: Risto Salovaara/YlePunakärpässieni nousee maasta. Kuva: Risto Salovaara/Yle
Myrkyllinen valkokärpässieni. Kuva: Pekka Kauranen/Yle.

Myrkyllinen valkokärpässieni. Kuva: Pekka Kauranen/Yle.Myrkyllinen valkokärpässieni. Kuva: Pekka Kauranen/Yle.

Perustuu ohjelmaan: Ekolokero Toimittajat: Risto Salovaara ja Juha Laaksonen

  • 4. osa: ¡Hogar, dulce hogar!

    Paikan ilmauksia, olla-verbejä, historiaa.

    Tässä osassa opit kysymään tietä ja paikan ilmauksia. Kieliopissa opiskellaan muun muassa olla-verbi merkityksessä "sijaita, olla jossakin": estar – hay. Lisäksi tutustutaan Espanjan historiaan 1500-luvulle saakka.

  • Vihdoinkin mä oon mä

    Joonatan on 28-vuotias transmies.

    Transmies Joonatan kertoo millaista on tulla vihdoin kohdatuksi sellaisena kuin on, miehenä

  • Mediataitoja kouluun

    Mediataitoja kouluun

    Mediakompassi-kokonaisuus koostuu kolmesta eri ohjelmasarjasta, joista ensimmäinen on tarkoitettu alkuopetukseen, toinen alakouluun ja kolmas yläkouluun ja lukioon.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Opettajalle

  • Avaruus

    Tutustu avaruuteen ja havainnoi taivaan valoilmiöitä.

    Miten planeetat ovat syntyneet? Miten Maan ja Kuun liikkeet vaikuttavat vuorokaudenaikoihin ja vuodenaikoihin? Tutustu myös lähemmin aurinkokuntaan ja havainnoi taivaalla näkyviä valoilmiöitä sekä ammenna tietoa tähtitieteen historiasta.

  • Luonnontieteet

    Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa Yle Oppimisen netissä.

    Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa Yle Oppimisen netissä.

  • Sää ja ilmasto

    Ilmaston ja sään havainnointi

    Säähän vaikuttavat auringon säteily sekä maanpinnan ominaisuudet kuten vesistöt ja vuoristot. Säähän liittyviä ominaisuuksia ovat muun muassa lämpötila, ilmankosteus, ilmanpaine ja tuulen nopeus. Säätä ei ole varmuudella aivan helppo ennustaa, sillä se saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Ilmasto taas saadaan selville, kun tehdään pitkän ajan kuluessa säännöllisiä säähavaintoja.