Hyppää pääsisältöön

Varo heikkoja jäitä – kun jää pettää, toimi näin!

Varokaa heikkoja jäitä ja laivaväyliä merkki
Varokaa heikkoja jäitä ja laivaväyliä. Kuva: Touko Yrttimaa/Yle. Varokaa heikkoja jäitä ja laivaväyliä merkki Kuva: Touko Yrttimaa/Yle. jää,talvi,heikot jäät,merkit

Virtausolosuhteet voivat pitää jäät heikkoina läpi talven. Laivaväylät ja kalastajien avannot ovat myös vaaranpaikkoja. Pelastusviranomaiset muistuttavat varovaisuuden lisäksi apuvälineiden, kuten jäänaskalien ja kelluntapukujen tärkeydestä. Avannosta ylös pääseminen on erittäin vaikeaa niidenkin käyttäjälle.

Jäihin pudottua ja sieltä selvitäkseen tarvitaan hyvät fyysiset voimat ja ripaus onnea. Apu saattaa olla kaukana ja ongelmana on, miten pystyy yleensäkään hälyttämään apua. Varsinkin jos on yksin liikkeellä. Jäisestä avannosta ylöstulo on hankalaa, sillä ohut jää murtuu ja voimat hupenevat nopeasti. Jäällä liikuttaessa ja retkeillessä olisikin hyvä olla kaveri mukana.

Oikeat varusteet mukaan ja menoksi

On vaikea antaa selkeitä ohjeita, koska jäälle voi mennä turvallisesti mutta nyrkkisääntönä voidaan pitää, että jää on kantavaa vasta pitkän pakkasjakson jälkeen.

Turvallisuuteen heikoilla jäillä voidaan nykyisin valmistautua. Jäänaskalien tulisi kuulua jokaisen jäällä liikkujan vakiovarusteisiin. Monet pilkkionkijat käyttävät kelluntahaalareita ja pelastautumispukuja. Mutta pelkkä pukujen käyttö ei riitä. Niiden käyttöä pitää ensin harjoitella oikeissa olosuhteissa, sillä ilman harjoittelua voi käydä yhtä huonosti kuin ilman pukuja. 

Kun jää pettää, toimi näin

Säilytä maltti ja toimi harkiten. Huuda heti apua. Käänny siihen suuntaan mistä olit tulossa. Riko jäätä edeltäsi niin pitkälle kuin se käsin ja vartalolla särkyy. Kohota itsesi potkimalla vaaka-asentoon ja ponnista jään päälle. Kieri, ryömi ja konttaa, kunnes varmasti olet kestävällä jäällä. Hakeudu nopeasti lämpimään.

edit 26.3.2020: Jutusta poistettu vanhoja linkkejä ja otsikkoa muutettu.

  • 4. osa: ¡Hogar, dulce hogar!

    Paikan ilmauksia, olla-verbejä, historiaa.

    Tässä osassa opit kysymään tietä ja paikan ilmauksia. Kieliopissa opiskellaan muun muassa olla-verbi merkityksessä "sijaita, olla jossakin": estar – hay. Lisäksi tutustutaan Espanjan historiaan 1500-luvulle saakka.

  • Vihdoinkin mä oon mä

    Joonatan on 28-vuotias transmies.

    Transmies Joonatan kertoo millaista on tulla vihdoin kohdatuksi sellaisena kuin on, miehenä

  • Mediataitoja kouluun

    Mediataitoja kouluun

    Mediakompassi-kokonaisuus koostuu kolmesta eri ohjelmasarjasta, joista ensimmäinen on tarkoitettu alkuopetukseen, toinen alakouluun ja kolmas yläkouluun ja lukioon.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Opettajalle

  • Avaruus

    Tutustu avaruuteen ja havainnoi taivaan valoilmiöitä.

    Miten planeetat ovat syntyneet? Miten Maan ja Kuun liikkeet vaikuttavat vuorokaudenaikoihin ja vuodenaikoihin? Tutustu myös lähemmin aurinkokuntaan ja havainnoi taivaalla näkyviä valoilmiöitä sekä ammenna tietoa tähtitieteen historiasta.

  • Luonnontieteet

    Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa Yle Oppimisen netissä.

    Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa Yle Oppimisen netissä.

  • Sää ja ilmasto

    Ilmaston ja sään havainnointi

    Säähän vaikuttavat auringon säteily sekä maanpinnan ominaisuudet kuten vesistöt ja vuoristot. Säähän liittyviä ominaisuuksia ovat muun muassa lämpötila, ilmankosteus, ilmanpaine ja tuulen nopeus. Säätä ei ole varmuudella aivan helppo ennustaa, sillä se saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Ilmasto taas saadaan selville, kun tehdään pitkän ajan kuluessa säännöllisiä säähavaintoja.