Hyppää pääsisältöön

Saukko on varsinainen vesipeto

Saukko
Saukko. Kuva: Risto Salovaara/Yle Saukko Kuva: Yle/ Risto Salovaara saukko,näätäeläimet,nisäkkäät,pienpedot

Saukko oli 1800-luvulla Suomessa yleinen, mutta metsästys oli tappaa sen sukupuuttoon.

Saukko
(Lutra lutra)

  • Viihtyy suurimman osan ajastaan yksin
  • Merkitsee reviirinsä hajumerkeillä
  • Suomessa saukko kuuluu uhanalaisiin eläinlajeihin

Nykyisin lajia tavataan harvalukuisena koko maassa ja suojelun ansiosta kanta on hitaasti kasvanut. Muualla Euroopassa tilanne on huonompi ja saukko onkin hävinnyt monilta elinalueiltaan.

Saukko viihtyy virtaavien vesistöjen äärellä

Saukko on yöeläin ja erittäin hyvä uimari, joka saalistaa ravintonsa enimmäkseen vedestä. Saukon karvapeite on hyvä eriste pakkasta ja märkää vastaan. Paksu turkki kastuu uidessa päältä, mutta aluskarva pysyy kuivana. Saukko osaa myös sulkea korvansa sukelluksen ajaksi.  Kaloista sen saalistuksen kohteena ovat useimmiten ahvenet ja särkikalat.

Perustuu ohjelmaan: Ekolokero

  • 4. osa: ¡Hogar, dulce hogar!

    Paikan ilmauksia, olla-verbejä, historiaa.

    Tässä osassa opit kysymään tietä ja paikan ilmauksia. Kieliopissa opiskellaan muun muassa olla-verbi merkityksessä "sijaita, olla jossakin": estar – hay. Lisäksi tutustutaan Espanjan historiaan 1500-luvulle saakka.

  • Vihdoinkin mä oon mä

    Joonatan on 28-vuotias transmies.

    Transmies Joonatan kertoo millaista on tulla vihdoin kohdatuksi sellaisena kuin on, miehenä

  • Mediataitoja kouluun

    Mediataitoja kouluun

    Mediakompassi-kokonaisuus koostuu kolmesta eri ohjelmasarjasta, joista ensimmäinen on tarkoitettu alkuopetukseen, toinen alakouluun ja kolmas yläkouluun ja lukioon.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Opettajalle

  • Avaruus

    Tutustu avaruuteen ja havainnoi taivaan valoilmiöitä.

    Miten planeetat ovat syntyneet? Miten Maan ja Kuun liikkeet vaikuttavat vuorokaudenaikoihin ja vuodenaikoihin? Tutustu myös lähemmin aurinkokuntaan ja havainnoi taivaalla näkyviä valoilmiöitä sekä ammenna tietoa tähtitieteen historiasta.

  • Luonnontieteet

    Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa Yle Oppimisen netissä.

    Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa Yle Oppimisen netissä.

  • Sää ja ilmasto

    Ilmaston ja sään havainnointi

    Säähän vaikuttavat auringon säteily sekä maanpinnan ominaisuudet kuten vesistöt ja vuoristot. Säähän liittyviä ominaisuuksia ovat muun muassa lämpötila, ilmankosteus, ilmanpaine ja tuulen nopeus. Säätä ei ole varmuudella aivan helppo ennustaa, sillä se saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Ilmasto taas saadaan selville, kun tehdään pitkän ajan kuluessa säännöllisiä säähavaintoja.