Hyppää pääsisältöön

Wien

Wieniläinen kahvila
Wieniläiskahvilat ovat käsite, joka syntyi 1800-luvulla. Wieniläinen kahvila kahvi,kahvilat,Wien

Wien ist anders! Wien on erilainen, väittävät wieniläiset. Toimittaja Roman Schatzin matkassa testataan, pitääkö väite paikkansa. Kaupunkiin tutustutaan sekä katutasolla kahviloissa että ylhäältä maailmapyörästä käsin.

Praterin huvipuisto oli 1600-luvulla herrasväen metsästysmaa, mutta nykyisin koko perheen huvittelupaikka. Alueella on ollut monelaista toimintaa: metsästystä, ravintoloita, kahviloita, prostituutiota.

Nykyisin alueella viihtyvät perheet, joille on tarjolla vuoristorata, karuselleja, planetaario, vesipuisto, hevosajeluja ja monia muita viihdykkeitä.

Harjoittele kielen ymmärtämistä

Wien on kautta aikojen kaupunki on ollut eri kulttuurien sulatusuuni. Slaavilainen melakolia, saksalainen täsmällisyys ja italialainen elämänilo yhdistettynä keisarillisiin kulisseihin antavat kaupungille oman kiehtovan leimansa.

Die Wiener Kaffeehauskultur – kahvilakulttuuri

Kahvilat, Kaffeehäuser, ovat yhtä erottamaton osa Wieniä kuin sauna Suomea. Wienin ensimmäinen kahvila perustettiin vuonna 1685. Kaksi sataa vuotta myöhemmin kahviloita oli jo 500 ja viime vuosisadan alussa peräti 1200.

Sosiaalinen elämä keskittyi asuntopulasta kärsivässä kaupungissa nopeasti kahviloihin. Kirjailijat, säveltäjät, taidemaalarit, poliitikot ja porvarit kerääntyivät kahviloihin työskentelemään, lukemaan sanomalehtiä, keskustelemaan päivänpolttavista aiheista sekä tietenkin juomaan kahvia.

Nykyäänkin kahviloissa viettävät aikaansa kaikenikäiset – ja -karvaiset. Wieniläisten rakastamia koiria palvellaan usein ensimmäisinä.

Jos wieniläiskahvilassa erehtyy tilaamaan yksinkertaisesti kupin kahvia, voi sanavalmiilta tarjoilijalta saada vastaukseksi ei oota.

Opettele yleisimpien kahviannosten nimet

Eri kahvinimikkeitä on ensi näkemältä suorastaan tuskastuttavan paljon. Maallikko voi lohduttautua tiedolla, että kahvilakulttuurin kultaisimpina aikoina perinteistä maitokahvia eli Melangea oli valittavana 8 eri variaatiota.

Nimikkeiden sekamelskasta selviää opettelemalla yleisimpien kahviannosten nimet.

Melange = ”sekoitus” eli kahvia vaahdotetulla maidolla
Kleiner / grosser Brauner = kahvia lirauksella kylmää maitoa (pieni/iso)
Kleiner / grosser Schwarzer = musta kahvi eli espresso
Einspänner = mustaa kahvia lasissa kermavaahdolla
Verlängerter = kahvia, jota on ”pidennetty” eli laimennettu vedellä
Kaisermelange = maitokahvia konjakilla

Perinteinen wieniläiskahvila parhaimpiinsa pyntättyine tarjoilijoineen alkaa olla uhanalainen laji. Suuret kansainväliset ketjut valtaavat vähitellen Wieninkin kahvilapinta-alaa, mutta onneksi ainakin vielä tietyissä kahviloissa voi sukeltaa hetkeksi menneisyyteen hyvän kahvin ja tuoreimpien uutisten kera. 

Kuuluisia kahviloita Wienissä

Café Hawelka – taiteilijakahvila, aina täynnä, mutta silti ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
Café Landtmann – kaupungintalon ja pääyliopiston kupeessa oleva luksuskahvila, täynnä historian lehtien havinaa.
Café Central – yksi kaupungin upeimmista kahviloista jo pelkästään arkkitehtuurinsa vuoksi.
Café Sperl – 6. kaupunginosan helmi.

Sanatesti - oletko aito wieniläinen

Teksti: Petra Hedman, Yle
Videot: tv-sarjasta A wie Österreich   Tuotanto: Roman Schatz Oy, 2002.

  • 4. osa: ¡Hogar, dulce hogar!

    Paikan ilmauksia, olla-verbejä, historiaa.

    Tässä osassa opit kysymään tietä ja paikan ilmauksia. Kieliopissa opiskellaan muun muassa olla-verbi merkityksessä "sijaita, olla jossakin": estar – hay. Lisäksi tutustutaan Espanjan historiaan 1500-luvulle saakka.

  • Ääntäminen

    Viron kielen ääntäminen.

    Viroa äännetään suurin piirtein niin kuin kirjoitetaankin, mutta suomeen verrattuna ääntämisessä on eroja.

  • Yleistä kiinan kielestä

    Yleistä kiinan kielestä.

    Tämän kurssin kiinan kieli on mandariinikiinaa, joka on Kiinan virallinen kieli ja yleiskieli. Äidinkielenään sitä puhuu yli puolet Kiinan väestöstä, ja se on opetuskieli kaikissa Kiinan kouluissa. Mandariinikiina on maailman puhutuin äidinkieli – äidinkielenään sitä puhuu lähes 870 miljoonaa ihmistä. Nekin kiinalaiset, jotka puhuvat jotakin muuta kiinalaista kieltä, ymmärtävät kirjoitettua mandariinia, jos vain ovat lukutaitoisia.

Kielet

  • Italian pikavisiitti

    Kieltä ja tapakulttuuria matkailijan tarpeisiin.

    Oletko lähdössä matkalle? Haluatko oppia kielen alkeet nopeasti? Pikavisiitti on tiivis paketti, josta saat Italian kieli- ja tapatietoa: kuinka selvitä kaupassa, ravintolassa, kaupungilla, lippuluukulla… Pari italian sanaa riittää sulattamaan italialaisten sydämet, ja sinäkin saat matkastasi enemmän! Kielten taitotasoasteikolla pikavisiitti sijoittuu tasolle A1 (kieliaines A1.2, kielioppi A1.1).

  • Es español 1 - espanjan kielen alkeiskurssi

    12-osainen alkeiskurssi tutustuttaa myös maan kulttuuriin.

    Es español 1 on 12-osainen espanjan kielen alkeiskurssi. Sanastoa, puheenymmärtämistä, fraaseja ja kielioppia harjoitellaan runsaiden tehtävien avulla ja kulttuuriosassa tutustutaan monipuolisesti Espanjan kulttuuriin. Kielten taitotasoasteikolla kurssi sijoittuu tasolle A1-A2.

  • Finnish phrases - Suomen kielen fraaseja

    20 keskustelutuokiota suomeksi lyhyillä videoilla.

    Welcome to learn Finnish! These easy videos will help you to deal with everyday situations, like buying food, telling about your family and introducing yourself.

  • Arabian alkeiskurssi

    Opi kielen perustaidot, joilla pärjäät matkoilla.

    Tällä kättelykurssilla opit arabian kielestä sellaiset perustaidot, joita tarvitset kohdatessasi arabiaa puhuvia ihmisiä matkalla, työssä, kotona, harrastusten parissa. Tutustut myös arabialaiseen tapakulttuuriin ja elämänmenoon.

  • RUS – venäjästä rakkaudella

    RUS-sivustolla tapaat nuoria suomalaisia ja venäläisiä.

    RUS-sivustolla tapaat nuoria suomalaisia ja venäläisiä, joiden kanssa voit päivittää kielitaitoasi, venäläisyyden ja Venäjän tuntemustasi. Löydät täältä myös videoita, blogeja, linkkejä harrastuksiin ja kulttuuriin – perusasioita unohtamatta. Opettele slaavikyykky tai tee hauskoja testejä.

  • Matkailuenglantia – 5. Syöminen ja juominen

    Simppeliä ruoka- ja juomasanastoa matkailijalle englanniksi.

    Matkailun suurimpia nautintoja on syöminen ja juominen paikallisissa ravintoloissa, kahviloissa ja baareissa. Englanninkielisissä maissa aterioinnin aikataulut ovat melko lailla samat kuin Suomessa, mutta Etelä-Euroopassa kulttuuri on jo hyvin erilainen.

  • Arabia

    Arabian kielen alkeita ja arabien tapakulttuuria.

    Arabian kielen alkeet ja kulttuurin tuntemus auttavat pärjäämään arabiankielisessä maailmassa matkaillessa. Kulttuurintuntemus auttaa ymmärtämään arabien tapakulttuuria myös arabimaiden ulkopuolella.

  • Englanti

    Englannin kursseja eri tasoille ja tarpeisiin.

    Englannin taito on nykyään lähes kaiken a ja o, joten siitä on hyvä opetella edes alkeet – ainakin matkailualkeet! Oletko palvelualalla tai aiotko sille? Täältä löytyy eri alojen englantia. Myös kielitutkintoihin valmistautuminen onnistuu!

  • Espanja

    Opiskele espanjaa tai tutustu vain maan tapakulttuuriin.

    Opiskele espanjaa itseopiskelukurssilla tai hyödynnä materiaalia opetustyössäsi. Opit kielen alkeita, kulttuuria, kielioppia ja fraaseja. Kursseista löytyy lukuisia kuuntelutehtäviä. Videoiden ja artikkelien myötä tutustut tapakulttuuriin ja historiaan.

  • Italia

    Tutustu italian kieleen, tapoihin ja kulttuuriin!

    Oletko lähdössä Italiaan? Pikavisiitti auttaa sinut matkaan. Haluatko opiskella italiaa enemmänkin? Italian peruskurssi on sopiva vaihtoehto, ja sitä käyttivät Talo Italiassa -kilpailijatkin. Molemmissa tutustut myös italialaiseen tapakulttuuriin, josta löytyy lisää Tavat ja kulttuuri- sekä Ruokakulttuuri-osioissa. Abitreenit sopii myös kertaamiseen.

  • Japani

    Tutustu japanin kieleen ja kulttuuriin!

    Japanin kielen alkeiskurssi tarjoaa hyvän alun japanin kielen opinnoille. Samalla tutustut japanilaiseen kulttuuriin. Kiinnostavatko japanin kirjoitusmerkit? Niihinkin voit tutustua täällä.

  • Kiina

    Tutustu Kiinaan, kiinalaiseen tapakulttuuriin, kalligrafiaan

    Kiina on yksi tulevaisuuden tärkeimmistä kielistä myös eurooppalaisille. Opettele alkeet tai tutustu edes kiinalaiseen tapakulttuuriin – sekin auttaa kanssakäymisessä! Kalligrafiaa voit harrastaa pelkästään taidemielessä, ilman kielitaitoa.

  • Kreikka

    Näillä sivuilla voit opiskella kreikan kielen alkeita, kerrata aakkoset tai tutustua Kreikan historiaan.

  • Latina

    Nykykielissä on lainoja latinasta.

    Latinaa ei enää puhuta äidinkielenä, mutta romaaniset kielet, espanja, ranska, italia,romania ja portugali, ovat kehittyneet latinan puhutusta muodosta. Latinaa opetetaan edelleen monissa kouluissa ja yliopistoissa ja se on katolisen kirkon pääkieli. Latinaa käytetään myös lääketieteessä, luonnontieteessä ja oikeustieteessä. Monissa nykykielissä on latinasta peräisin olevia lainasanoja

  • Portugali

    Tutustu portugalin kieleen ja tapakulttuuriin.

    Portugali on maailmankieli, puhujamääränsä perusteella maailman kuudenneksi puhutuin kieli – puhujia sillä on yli 200 miljoonaa ympäri maailmaa.

  • Ranska

    Tutustu Ranskaan ja opettele ranskan alkeet matkaeväiksi.

    Ranskan alkeita matkaeväiksi voit opiskella helposti pikavisiitin avulla – ja tutustua samalla ranskalaiseen tapakulttuuriin! Ranskaan ja ranskalaisuuteen voit tutustua myös mielenkiintoisten suomenkielisten artikkelien ja videoiden avulla, joita löydät otsikkojen Ruokakulttuuri sekä Tavat ja kulttuuri alta.

  • Ruotsi

    Treenaa ruotsin kieltä - kouluun, ammattiin, harrastuksiin!

    Ruotsin kieltä voit opiskella täällä erilaisin tavoittein: kerrata lukion ruotsia, treenata yo-kirjoituksia, työlämää tai yleistä kielitutkintoa varten - tai sitten vain elämää varten!

  • Saksa

    Saksan kieltä ja saksankielisten maiden kulttuuria.

    Saksan kieliopinnot sisältävät videomateriaalia, tekstiä ja tehtäviä. Materiaalin avulla voi opiskella saksan kielen alkeita ja fraaseja sekä Itävallassa ja Sveitsissä käytettäviä ilmaisuja.

  • Suomi - Finnish

    Materials for learning Finnish language and culture.

    Welcome to learn Finnish language and culture! These materials are mainly in Finnish, but some of them offer English translations or vocabularies to help the beginners.

  • Turkki

    Turkin kieltä ja kulttuuria matkailijoille.

    Turkki on yksi suomalaisten suosituimmista lomakohteista, mutta turkin kieli on useimmille vieras. Nyt voit opetella sitä lomatarpeiksi ja tutustua muutenkin Turkin historiaan ja ruokakulttuuriin.

  • Unkari

    Unkari on suomen sukulaiskieli

    Sukulaiskieli unkari on kaukainen sukulainen eikä ymmärtäminen käy helposti. Unkarin kieleen voit tutustua viikonloppumatkan tarpeiden verran, ja kulttuuriin tutustuminen käy myös suomeksi tekstitettyjen videoiden avulla.

  • Venäjä

    Opi venäjää, vaikka vain aakkoset

    Venäjän kieli on haasteellinen, mutta tämä sivusto tarjoaa useita erilaisia mahdollisuuksia oppia sitä: vähän, enemmän tai vain aakkoset. Oletko kiinnostunut venäläisestä kulttuurista ja yhteiskunnasta? Siihenkin on tilaisuus suomeksi tekstitettyjen videoiden avulla. Uusin sisältökokonaisuus RUS – venäjästä rakkaudella on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneet 2000-luvun venäläisyydestä!

  • Viittomakieli

    Perustietoa viittomakielestä sekä hyödyllisiä viittomia.

    Viittomakieltä käyttävät kuurojen lisäksi esimerkiksi huonokuuloiset, mutta yhtä hyvin myös kuulevat, kuten viittomakielen tulkit ja opettajat, kuurojen ja huonokuuloisten perheenjäsenet ja ystävät sekä kielen harrastajat.

  • Viro

    Tutustu Viron kieleen, kulttuuriin ja kaupunkeihin.

    Eteläisen naapurimaamme Viron kieli ja kulttuuri on melkoisen tuttua, muttei niin tuttua etteikö lisätieto olisi paikallaan. Täällä voit tutustua lisää molempiin!