Rita Trötschkes
Yle
Neuvostojohto arvioi tilanteen Suomen rintamalla uudelleen ja käynnisti suurhyökkäyksen väsyneitä suomalaisjoukkoja vastaan. Rauhanneuvottelut käynnistyivät. Olisiko sotaa voitu pitkittää länsiliittoutuneiden apuun saakka?
Suunnitelma Suomen nopeasta valtaamisesta oli iskeytynyt karille, sillä suomalaiset onnistuivat pysäyttämään puna-armeijan etenemisen Mannerheim-linjalle.
Sotahistorioitsija evp Ari Raunio kertoo, että Suomea vastaan alettiin ryhmittää uusia joukkoja. Aikaa kului asemasodassa ja venäläiset pyrkivät uuvuttamaan suomalaiset tykistötulella. Suomalaiset käyttivät rauhallisemman vaiheen hyväkseen varustelemalla asemiaan, mutta helmikuun vuonna 1940 puna-armeija oli valmis.
Venäläisen sotataktiikan muutos
Läpimurtohyökkäyksen pääkohde oli Summan kylässä Viipurin lähellä. Varsinainen suurhyökkäys alkoi 11.2.1940. Se käynnistyi voimakkaalla rumputulella ja venäläiset hyökkäsivät satojen panssarivaunujen tuella suomalaisten kimppuun. Jo iltapäivään mennessä venäläiset saivat aikaan ratkaisevaksi muodostuneen läpimurron. Taktiikan muutos vaurioitti suomalaisten pääasemaa.
Suomen sotilasjohto mietti Kannaksen puolutusasemiaan. Päämaja ja varsinkin Mannerheim oli ehdottoman puolustuksen kannalla, kun taas Kannaksen kenraalit olivat joustavamman puolustuksen kannalla eli joukkoja on vedettävä taaksepäin, jotta joukkojen taistelukyky säilyisi ja joukot pysyivät järjestyksessä.
Kiivaita taisteluita
Kaikkiaan venäläiset pommittivat talvisodan aikana lähes eri 700 eri paikkakuntaa. Sodan toiseksi pahimmat siviilimenetykset tapahtuivat helmikuun 17.päivänä Iisalmessa, missä kuoli 41 ihmistä.
Martti Siimes kertoo 8-henkisestä perheestä pommituksen keskellä.
Rintamalla tilanne kiristyi entisestään, kun venäläiset onnistuivat kylmää talvea hyödyntäen tulemaan jäätä pitkin Viipurinlahden yli Haminaan vievälle valtatielle suomalaisten selustaan. Ankaran talven seurausta oli se, että kevyet panssarivaunut pystyivät ylittämään lahden.
Radiotoimittaja Pekka Tiilikainen haastattelee korpraali Rohusta konekiväärikomppaniasta. Korpraali jäi murtuneen juoksuhaudan seinämän alle. Sieltä vihollinen kaivoi hänet esiin ja survasi pistimellä kaulavarresta sisään.
Neuvostoliitto taipui rauhanneuvotteluihin
Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander sanoo, että sodan alussa neuvostojohto oli vielä uskonut nopeaan voittoon, eikä ollut ollut halukas neuvottelemaan rauhasta. Kun tilanne Suomen rintamalla pitkittyi, niin neuvostojohto muutti mielensä. Lisäksi Iso-Britannia ja Ranska olivat luvanneet lähettää joukkoja suomalaisten avuksi, mikä hermostutti Stalinia. Neuvostoliitto ei halunnut joutua sotaan länsivaltoja vastaan.
Suomen nopea miehitys osoittautui harhaksi ja neuvostoarmeija joutui kokemaan vastoinkäymisiä Kuusamon korkeudella ja Laatokan pohjoispuolella. Neuvostoliitto esitti erilaisia merkkejä siitä, että se olisi halukas neuvottelemaan rauhasta.
Rauhanprosessissa Neuvostoliiton vaatimukset olivat kuitenkin kovat – paljon kovemmat kuin mitä se oli sotilaallisesti pystynyt saavuttamaan. Ensimmäisissä rauhankontakteissa suomalaiset olivat olleet valmiita luopumaan vain pienehköistä alueista, mutta rintaman murtuminen Summassa oli muuttanut tilanteen.
Kannaksen taistelujen loppuvaiheen ja rauhantulon muistaa Olavi Eronen, joka taisteli mukana.
Länsivaltojen apu toimi pelotteena
Jälkeenpäin on kovasti spekuloitu sitä, että olisiko lännen apukortti kannattanut käyttää. Olisiko Suomen rintama vielä kestänyt muutaman viikon Viipurinlahdella, jolloin jäät olisivat sulaneet ja katkaisseet venäläisten napanuoran Suomeen? Olisiko lännen apu todella tullut perille?
Sotahistorioitsija, dosentti Lasse Laaksonen sanoo, että suomalaiset pelasti se, että Stalin pelkäsi länsivaltojen sekaantuvat sotaan. Suomalaisilla oli taisteluhenkeä, mutta voimat olivat lopussa.
Perustuu ohjelmaan: Suomi talvisodassa Haastateltavat: Ari Raunio, Lasse Laaksonen, Henrik Meinander, Martti Siimes Toimittaja: Seppo Heikkinen Vuosi: 2009
