Hyppää pääsisältöön

Islamin vieraana

Lapset haistelevat ruusun terälehtiä ruusuvesitislaamon pihalla Iranin Ghamsarissa.
Iranissa ruusun terälehdistä tuotettua ruusuvettä viedään mm. Mekkaan. Lapset haistelevat ruusun terälehtiä ruusuvesitislaamon pihalla Iranin Ghamsarissa. Kuva: Yle/Rita Strömmer Iran,ruusut,islamin vieraana

6-osaisessa sarjassa professori Jaakko Hämeen-Anttila johdattaa kiehtovalle matkalle islamin maailmaan – sen historiaan, kulttuuriin, kuvataiteisiin, musiikkiin ja kirjallisuuteen sekä ihmisten jokapäiväiseen elämään. Ohjelmasarja on valmistunut v. 2003.

Islamin viisi peruspilaria:

  • uskontunnustus
  • rukous
  • paasto
  • almuvero
  • pyhiinvaellus

Yli viidesosa maapallon väestöstä lukeutuu muslimeihin. Islamilainen maailma ulottuu Marokosta Indonesiaan ja Keski-Aasiasta Nigeriaan. Islam on nykyään myös eurooppalainen uskonto.

Maailman suurimmat muslimivaltiot ovat Indonesia, Pakistan, Intia, Bangladesh, Turkki, Egypti ja Iran. Islamilainen maailma on paitsi maantieteellinen niin myös ideologinen käsite. Arabian kieltä puhuvat ovat islamia tunnustavien joukossa vähemmistönä. Arabiankielinen maailma pitää kuitenkin yhä johtoasemaa islamin tulkinnassa shiialaisen Iranin ohella.

Yhtenäistä ”islamilaista kulttuuria” ei ole olemassa, vaan nimikkeen alle mahtuvat kielellisesti ja kulttuurisesti toisistaan huimasti eroavat yhteiskunnat. Näistä eroista huolimatta ovat islamin peruspilarit kaikkialla samat.

Ohjelmasarja pyrkii antamaan kuvan erilaisista islamilaisista kulttuureista eri puolilla islamilaista maailmaa – Iranissa, Syyriassa, Malesiassa, Turkissa ja Egyptissä – ohjelmissa, jotka sisältävät enemmän kulttuuria ja historiaa kuin uskontoa, vaikka myös islamin peruskäsitteet saavat selityksen.

Islamin vaikutteita etsitään muun muassa musiikista, kuvataiteista, arkkitehtuurista, ruokapöydästä, ruumiinkulttuurista ja nukketeatterista.

1. Andalusia – islamin portti Eurooppaan

Matka alkaa Etelä-Espanjasta, Andalusiasta, jonka kautta islam aikoinaan tuli Eurooppaan ja jossa etsitään islamilaisia vaikutteita länsimaisesta kulttuurista mm. musiikista.

2. Iran – ruusuja ja mystiikkaa

Iranissa ruusuveden tuoksu vie ajatukset mystiikkaan, mutta ohjelmassa tutustutaan myös mm. islamilaiseen ja persialaiseen kuvataiteeseen.

3. Syyria – tarinankertojain maa

Kolmas ohjelma vie tarinankertojain maahan Syyriaan, jossa tutustutaan mm. islamilaiseen kaupunkiarkkitehtuuriin kylpylöineen ja majataloineen, kaupankäynnin ja sodan sääntöihin sekä ’jihad’-sanan merkitykseen. Ohjelmassa Syyria näyttäytyy sellaisena, kuin se oli vuonna 2003 - moni kaupunki ja rakennus on sen jälkeen tuhoutunut.

4. Malesia – lohikäärmeiden tanssia Koraanin ehdoilla

Malesiassa tutustutaan Kaakkois-Aasian islamilaisuuteen sekä eri uskontojen sulautumiseen islamilaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi päästään käärmetemppeliin, islamilaisiin häihin ja Borneon sademetsiin.

5. Turkki – ruokaa ja rukouksia

Viides ohjelma vie Turkkiin ja matkalle kulinarismiin – ovathan paasto ja yösyöminen olennainen osa islamilaisuutta. Koraani määrittelee kyllä ruoka-aineita, mutta ei tuomitse notkuvia herkkupöytiä. Tarjolla on värien loistoa lautasella ja moskeijoissa.

6. Egypti – uuden kulttuurin kehto

Egyptissä tutustutaan vaihtoehtoiseen egyptiläiseen kulttuuriin kirjallisuuden, musiikin, keppitaistelujen ja nukketeatterin saattelemana. Kulttuurien kirjoa ovat muokanneet vuosituhantiset traditiot ja islamilaisuus.

Moskeijan portilla. Qum, Iran. Kuva: Rauli Virtanen / Yle.

Moskeijan portilla. Qum, Iran. Kuva: Rauli Virtanen / Yle.Moskeijan portilla. Qum, Iran. Kuva: Rauli Virtanen / Yle.
Alhambran palatsi, Granada. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Alhambran palatsi, Granada. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Alhambran palatsi, Granada. Kuva: Rita Strömmer / Yle.
Rondan kaupunki Andalusiassa oli merkittävä islamilaisen kulttuurin keskus. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Rondan kaupunki Andalusiassa oli merkittävä islamilaisen kulttuurin keskus. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Rondan kaupunki Andalusiassa oli merkittävä islamilaisen kulttuurin keskus. Kuva: Rita Strömmer / Yle.
Rukoushetki voimailusalissa Iranissa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Rukoushetki voimailusalissa Iranissa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Rukoushetki voimailusalissa Iranissa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.
Naisia kadulla Qumissa. Kuva: Rauli Virtanen / Yle.

Naisia kadulla Qumissa. Kuva: Rauli Virtanen / Yle.Naisia kadulla Qumissa. Kuva: Rauli Virtanen / Yle.
Syyrian beduiineja. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Syyrian beduiineja. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Syyrian beduiineja. Kuva: Rita Strömmer / Yle.
Basaarikauppaa Syyriassa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Basaarikauppaa Syyriassa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Basaarikauppaa Syyriassa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.
Umayyadin moskeijan ovella on kuhinaa. Damaskos, Syyria. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Umayyadin moskeijan ovella on kuhinaa. Damaskos, Syyria. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Umayyadin moskeijan ovella on kuhinaa. Damaskos, Syyria. Kuva: Rita Strömmer / Yle.
Muslimihäät Malesiassa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Muslimihäät Malesiassa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Muslimihäät Malesiassa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.
Malesialainen muslimipoika rukoilee. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Malesialainen muslimipoika rukoilee. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Malesialainen muslimipoika rukoilee. Kuva: Rita Strömmer / Yle.
Musliminaisia Kuala Lumpurissa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Musliminaisia Kuala Lumpurissa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Musliminaisia Kuala Lumpurissa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.
Rinkeliä välipalaksi Istanbulin maustebasaarin edustalla. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Rinkeliä välipalaksi Istanbulin maustebasaarin edustalla. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Rinkeliä välipalaksi Istanbulin maustebasaarin edustalla. Kuva: Rita Strömmer / Yle.
Pikaruokakioski Istanbulissa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Pikaruokakioski Istanbulissa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Pikaruokakioski Istanbulissa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.
Sininen moskeija, Istanbul. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Sininen moskeija, Istanbul. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Sininen moskeija, Istanbul. Kuva: Rita Strömmer / Yle.
Kairon basaarissa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Kairon basaarissa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Kairon basaarissa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.
Niili virtaa Kairon halki. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Niili virtaa Kairon halki. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Niili virtaa Kairon halki. Kuva: Rita Strömmer / Yle.
Vesipiipunpolttaja Kairossa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Vesipiipunpolttaja Kairossa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.Vesipiipunpolttaja Kairossa. Kuva: Rita Strömmer / Yle.

Perustuu ohjelmasarjaan: Islamin vieraana.  Tuotanto: Rita Strömmer, Coolvision Oy.  Vuosi: 2003.

Edit 18.5.2020 vaihdettu videoihin versiot, joissa on tekstitys

Lisää ohjelmasta

Ihminen ja yhteiskunta

  • Islamin vieraana

    6-osainen sarja islamista.

    6-osaisessa sarjassa professori Jaakko Hämeen-Anttila johdattaa kiehtovalle matkalle islamin maailmaan – sen historiaan, kulttuuriin, kuvataiteisiin, musiikkiin ja kirjallisuuteen sekä ihmisten jokapäiväiseen elämään. Ohjelmasarja on valmistunut v. 2003.

  • Buddhan jalanjäljillä

    Buddhalaisuus

    Buddhalaisuus ei ole kristinuskoon tai islamiin verrattavissa oleva uskonto, vaan pikemmin filosofia, joka opettaa tien korkeimman moraalisen, henkisen ja intellektuaalisen "valaistumisen" saavuttamiseen.