Pronssi- ja rautakauden hautalöydöt

Mitä muinaishautojen löydöt kertovat? Miksi hautaan laitettiin neulakintaat? Olivatko muinaiset asukkaat turhamaisia? Mikä oli tuon ajan muotia?

Entisajan taidonnäytteitä on löytynyt kalmistoista (hautausmaa). Haudoista on löytynyt kankaiden jäämiä, koruja tai niiden osia sekä työkaluja.

Vaate hautaan kankaantekijän kanssa

Vanhan perinteen mukaan vainaja varustettiin tuonpuoleiseen juhla-asussaan, johon kuului koruja, aseita ja astioita. Hautaan päätyivät myös neulalla neulotut neulakintaat, jotka ripustettiin vainajan vatsan päälle tuomaan turvaa ja onnea matkalle tuonpuoleiseen. Myös veitsi jätettiin vainajan vyötärölle amuletiksi.

Rautakaudella oli varakkailla naisilla vyötäisillä tulusrauta, pienet sakset ja akanpuukko. Rauta syrjäytti nopeasti pronssin työkalujen valmistuksessa, sillä sitä saatiin kestävämpiä työkaluja ja sitä voitiin takoa. Pronssista tehtiin edelleen koruja. Naisten pukuja koristeltiin olkasolkiin liitetyillä pronssiketjuilla.

Euroopan suurin kalmisto

Euran Luistarista löytyivät Suomen ensimmäiset ruumishaudat, yli 1300 hautaa. Löydöt todistavat pitkäaikaisesta asutuksesta.

Euran Köyliön seudulla ryhdyttiin hautaamaan vainajat polttamatta jo 500-luvulla, peräti 500 vuotta aikaisemmin kuin muualla Suomen niemellä. Yksi mahdollinen selitys on se, että seudulle saapui uutta väkeä keski-Euroopasta.

Arkeologi Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander kertoo, että kalmistosta on löydetty harvinaisia rautaesineitä pronssi- ja rautakauden rajalta noin 500 eK. Kaivauksia tehtiin vuosina 1969-1972.

Videossa on viikinkikauden esineistöä eli kaksi päihin levenevää pronssirannerengasta, pienen tytön hauta-antimet ja kaksi skandinaavista solkea.

Kaarinan kalmisto

Turun lähellä olevalla Kaarinan kirkkomäellä on myös myöhäisrautakautinen kalmisto, josta on löydetty eri kaivauksissa kaikkiaan 43 ruumishautaa. Hautojen ajoitus osuu pakanallisen ja kristillisen ajan taitteeseen.

Turun Maakuntamuseon arkistossa on osa Kaarinan kirkkomäen kalmiston aarteista. Löydöt kertovat entisajan rikkaista, sillä köyhillä ei ollut varaa pronssikoristeltuihin asuihin.

Pronssin erittämät metallihapot ja suolat säilyttävät kangasta, nahkaa, puuta, luuta ja muuta orgaanista ainesta, myös hiiltymätöntä kasviaineista. Erään Kaarinan kirkkomäen vainajan mukana olleista ohrankorsista tehtiin radiohiiliajoitus, jonka tulokseksi saatiin 1050 jKr.

Kasvivärjäystä ja kuviointia

Vaikka värjäämiseen liittyvää tietoa on kadonnut paljon, on joitakin muinaisia menetelmiä voitu todentaa tutkimuksilla. Hautalöytöjen perusteella on valmistettu muinaispukuja eli pukujen ennallistuksia.

Sininen väri saatiin värimorsinko-nimisestä kasvista, jota viljeltiin laajalti keski-Euroopassa. Morsingon lehdet kuivattiin ja tiivistettiin väripalloiksi. Koska kyse oli ilmeisesti tuontitavarasta, sitä saattoivat ostaa vauraimmat. He erottuivat sinisissä vaatteista muista, jotka kulkivat lampaanvärisissä vaatteissa.

Tietyt kuviot kuten esiliinahelman ristikkokuvio suojasi kantaajaansa pahoilta voimilta. Punainen oli veren, syntymän ja hedelmällisyyden väri, mutta lankojen punaiseksi värjääminen oli työlästä. Suomalaisista matarakasveista saadaan heikosti punaista väriä, jota käytettiin erilaisissa nauhoissa ja nyöreissä pienenä määränä.

Hautaröykkiöitä pitkin rannikkoa

Pronssikauden tunnusmerkiksi ovat muodostuneet kiviset hautaröykkiöt. Suomessa on pronssikauden röykkiöitä pitkälti toistakymmentätuhatta.

Monet pronssikauden röykkiöhaudat ovat löydöttömiä. Se on ajateltu todistavan sen, että ruumiit ovat maatuneet kokonaan. Myöhemmin pronssikaudella yleistyi polttohautaus. Luut mineralisoituvat palaessaan ja säilyvät hyvin. Esinelöytöjäkin on, mutta pronssikautisia pronssiesineitä on löydetty Suomesta vain noin 150 kappaletta.

Rannikkoarkeologian dosentti Tapani Tuovinen röykkiöhaudoista, jotka ovat monumenttimaisia sukuhautoja.

Polttohautauksista on löytynyt joitakin pieniä tavaroita sekä isompia esineitä kuten tikari tai keihäänkärki.

Videossa pronssinen olkakirves ja keihäänkärki, kaksi partaveistä, pinsetit ja paimensauvaneula, jotka kuuluvat Suomen kansallismuseon kokoelmiin.

Muinainen vaate oli villaa

Villa oli rautakauden yleisin tekstiiliraaka-aine. Pronssikaudella kankaita kudottiin loimipainoisissa pystykangaspuissa. Kutominen oli hitaampaa kuin poljettavilla vaakakangaspuilla, jotka yleistyivät Suomessa vasta keskiajalla.

Pystykangaspuilla kankaat kudottiin jokaista vaatekappaletta varten erikseen määrämittaan. Viikinkiajalla villa esikäsiteltiin käsin villakampoja apuna käyttäen. Karstoja ja rukkia ei tunnettu. Kehruuseen käytettiin värttinää ja taitavia sormia.

Miesten muinaishautalöydöt

Tyypillinen esine on miesten haudassa on ollut ase. Se on todiste siitä, että yhteisö on ollut vakavarainen ja voimakas. Myös työkalut haudoissa ovat merkki vauraudesta, ja siitä että kyseisiä esineitä on pystytty hankkimaan koko ajan lisää. Miesten puvuissa ja aseissa on ollut aivan samoja piirteitä kuin skandinaaveillakin.

Ammatin tunnuksina haudoista on löytynyt mm. punnuksia ja vaakoja, keritsimiä ja viikatteita ja sirppejä. Erityisesti viikinkikaudalla vauraus näkyi myös lasten ja naisten haudoissa.

Kupurasolki ja soikeasolki

Omaleimaista suomalaista muotoilua olivat pyöreät kupurasoljet ja tappikorut. Viikinkien vaikutus näkyi kaikkialla soikeanmuotoisina solkien ilmaantumisena naisten pukuihin, mutta paikallisen, pyöreän ja kupurareunaisen pukukorukulttuurin vaikutus pysyi vahvana Suomessa.

Kupurasolki, keritsimet ja tasavarsisolki Ahvenanmaalta, spiraalisormus ja käärmesolki sekä Euran hautalöydön esineistö kuuluvat Suomen kansallismuseon kokoelmiin.

Koonnut: 15.2.2013 Rita Trötschkes

Perustuu tv-ohjelmaan: Maan povesta Käsikirjoitus ja ohjaus: Lea Froloff ja Ulla Korpela. Tuottaja: Elina Saksala. Vuosi: 2006.