Lehtikuoriainen (Chrysomelidae). Kuva: Jari Flinck /Yle.Ruskean kiiltävä koppakuoriainen syö lehteä.Kuva: Jari Flinck / Ylekovakuoriaiset,hyönteiset,lehtikuoriaiset
Tässä osassa opit kysymään tietä ja paikan ilmauksia. Kieliopissa opiskellaan muun muassa olla-verbi merkityksessä "sijaita, olla jossakin": estar – hay. Lisäksi tutustutaan Espanjan historiaan 1500-luvulle saakka.
Mistä työsopimuksessa sovitaan? Mitä työntekijältä voidaan vaatia? Mitä palkkaan kuuluu? Mitä työtodistuksessa kerrotaan? Näihin artikkeleihin on koottu vastauksia uudessa työssä aloittavan kysymyksiin.
Mediakompassi-kokonaisuus koostuu kolmesta eri ohjelmasarjasta, joista ensimmäinen on tarkoitettu alkuopetukseen, toinen alakouluun ja kolmas yläkouluun ja lukioon.
Lisää surinaa Suomen luontoon! Pörriäisiä tarvitaan monimuotoisen luonnon lisäksi myös monipuoliseen ruokatuotantoon. Tärkeimpiä pölyttäjiämme ovat mehiläiset ja kimalaiset. Myös perhoset, kukkakärpäset ja jotkut kovakuoriaiset pölyttävät. Pölyttäjistä tiedetään kuitenkin melko vähän. Millaiset ovat sinun tietosi? Tee testi!
Yksi syy pölyttäjähyönteisten vähenemiselle on, ettei niille ole enää riittävästi pesäpaikkoja. Hyönteishotelli tehostaa kotipihan marjapensaiden pölytystä ja kasvattaa satoa.
Pölyttäjäkato on kriisi sekä luonnolle että ihmisille.
Pölyttäjähyönteisten määrä maailmassa on romahtanut. Pölyttäjien katoaminen on katastrofi paitsi luonnolle, myös ihmisille, koska 75 prosenttia viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä. Syynä katoon ovat hyönteisten elinympäristöjen katoaminen, hyönteismyrkyt, vieraslajit ja ilmastonmuutos.
Testa vad du vet om bin, humlor och andra pollinerare.
Vi behöver mycket surrande omkring oss för att få blåbär, jordgubbar och en bra äppelskörd. Ändå vet vi rätt lite om våra livsviktiga pollinerare. Kan du urskilja vem det är som flyger och surrar omkring?
Luotettavan uutisen tunnistaminen on yhä vaikeampaa ja vaatii lukijalta yhä enemmän medialukutaitoa. Tässä on seitsemän kysymystä, joiden avulla voit tarkastaa voiko uutiseen luottaa.
Tutustu avaruuteen ja havainnoi taivaan valoilmiöitä.
Miten planeetat ovat syntyneet? Miten Maan ja Kuun liikkeet vaikuttavat vuorokaudenaikoihin ja vuodenaikoihin? Tutustu myös lähemmin aurinkokuntaan ja havainnoi taivaalla näkyviä valoilmiöitä sekä ammenna tietoa tähtitieteen historiasta.
Säähän vaikuttavat auringon säteily sekä maanpinnan ominaisuudet kuten vesistöt ja vuoristot. Säähän liittyviä ominaisuuksia ovat muun muassa lämpötila, ilmankosteus, ilmanpaine ja tuulen nopeus. Säätä ei ole varmuudella aivan helppo ennustaa, sillä se saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Ilmasto taas saadaan selville, kun tehdään pitkän ajan kuluessa säännöllisiä säähavaintoja.