Meduusat ovat merissä eläviä polttiaiseläimiä. Ne uivat supistamalla ja laajentamalla hyytelömäistä uimakelloaan, jolloin sen alta purkautuva vesi työntää niitä eteenpäin. Se on kuin sateenvarjoa avaisi ja sulkisi. Toisaalta meduusat kulkeutuvat paljolti tahattomasti planktonina veden virtausten mukana.
Tietolaatikko
Korvameduusa (Aurelia aurita)
- Itämeressä koko alle 20 cm
- Itämeren suurimpia planktoneläimiä
- massaesiintymät syksyllä
- ihmiselle vaaraton
Ikivanha eläinryhmä
Meduusat ovat eläneet maailman merissä jo satoja miljoonia vuosia. Itämeren murtovedessä menestyy vakituisena vain yksi laji, korvameduusa.
Valmis meduusa on päältä kupera, alta kovera, ns. kello. Kellon reunassa on pyyntilonkeroita ja kelloa supistavia rengasmaisia lihassäikeitä. Kellon säteettäiset lihassäikeet toimivat rengassäikeisiin nähden vastavaikutteisesti.
Meduusoilla on vain kaksi solukerrosta, joiden välissä meduusoille luonteenomainen hyytelömassa sijaitsee. Uimakellon alapuolella on suu, jonka ympärillä on neljä pitkää suuliuskaa. Varsinaiset ruumiin elimet puuttuvat.
Vaikka meduusan rakenne on yksinkertainen, liikkuvana eläimenä se kuitenkin kykenee aistimaan mm. valoa, kemiallisia ärsykkeitä ja suuntaa.
Saalista pyyntilonkeroilla
Meduusat käyttävät ravinnokseen merten eläinplanktonia, pieniä kaloja ja äyriäisiä. Ne ovat siis petoja. Saalis lamautetaan pyyntilonkeroiden polttiaissoluista kosketuksesta sinkoutuvilla pienillä myrkkyharppuunoilla.
Useimpien meduusojen myrkky on ihmiselle vaaratonta, mutta esimerkiksi turistien suosimien aurinkorantojen vesissä elävän uimapolyypin, portugalin sotalaivan myrkky aiheuttaa tuskallisia oireita. Sen pyyntilonkerot ulottuvat jopa kymmenien metrien päähän, joten itse otusta ei aina edes huomaa.
Kotoinen korvameduusa
Korvameduusan tunnistaa helposti sen uimakellossa olevista neljästä U:n muotoisesta rakenteesta, jotka ovat meduusan sukurauhaset. Korvameduusan lisääntymiskiertoon kuuluu kaksi vaihetta, pohjaan kiinnittyvä polyyppivaihe ja vapaasti uiva meduusavaihe.
Naaras voi tuottaa jopa miljoona mikroskooppisen pientä ripsieläintä muistuttavaa toukkaa. Ne kiinnittyvät pohjan kiviin tai vaikkapa rakkolevän sekovarteen. Toukista kehittyy polyyppeja, joista kuroutuu aikanaan lautasmaisia, jo hieman itse meduusaa muistuttavia vapaasti uivia uusia toukka-asteita. Vasta näistä toukka-asteista kehittyy sukusoluja tuottavia valmiita meduusayksilöitä. Suomen vesillä, korvameduusan levinneisyysalueen rajoilla, polyypista kuroutuu vain yksi lautanen, valtamerissä toistakymmentä.
Syksyllä
Syyskesällä ja syksyllä rannikkovesiin kerääntyy massoittain kuolevia korvameduusoja. Suurina määrinä niitä saattaa tarttua kalanpyydyksiin jopa siinä määrin, että pyydykset eivät enää kalasta. Muutoin korvameduusat ovat ihmiselle vaarattomia.
