Suomessa ja useissa muissa maissa on vietetty pakanallista keskitalven juhlaa nykyisen joulun aikoihin. Vasta kristinuskon omaksumisen myötä juhla sai nykyisen merkityksensä. Joulunvieton tavat ovat vuosisatojen saatossa muuttuneet ja saaneet vaikutteita muista kulttuureista.
Suomen sanat joulu ja juhla periytyvät samasta muinaisskandinaavisesta kannasta. Pakanallista keskitalven juhlaa on siis vietetty täällä jo ennen kuin joulu sai kristinuskon omaksumisen myötä nykyisen merkityksensä.
Germaanien keskitalvenjuhla osui juuri talvipäivänseisauksen aikaan, jolloin valo alkoi voittaa pimeyden. Myös kreikkalaiset ja roomalaiset omistivat tuon ajankohdan (17.-24.12.) omien jumaliensa, Kronoksen ja Saturnuksen, kylvön ja maanviljelyn suojelijoiden, kunniaksi toimeenpannuille juhlille syöminkeineen ja lahjoineen.
Suomalaisten syksyinen sadonkorjuun ja vuodenvaihteen juhla kekri säilyi Savossa ja Karjalassa joulun rinnalla vielä pitkään 1800-luvulla.
Jouluaatto 24.12.
Jouluaatto 24.12. ei ole virallinen pyhäpäivä, mutta siitä on Suomessa muodostunut etenkin lapsiperheiden joulun kohokohta.
Jouluaaton perinteisiin kuuluvat kuusen koristelu, jouluruoat, hautausmaalla käynti, joulusauna ja lahjojen antaminen.
Joulupäivä 25.12.
Joulupäivää 25. joulukuuta vietetään kristityissä maissa Jeesuksen syntymäjuhlana.
Suomessa joulupäivää vietetään usein perhepiirissä.
Tapaninpäivä 26.12.
Tapaninpäivä eli toinen joulupäivä 26.12. on ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen ja hänen myötään kaikkien marttyyreiden vuosipäivä.
Tapaninpäivän perinteisiin ovat Suomessa kuuluneet rekiajelut ja nuorten yhteenkokoontumiset. Hiljaisen joulupäivän jälkeen tapanina oli lupa iloita ja melutakin.
Loppiainen 6.1.
Loppiainen on kristillinen juhlapäivä, joka päättää joulun pyhät. Sitä vietetään katolisissa ja luterilaisissa maissa Itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen kunniaksi. Monissa maissa juhlan nimi, Kolmen kuninkaan päivä, juontuu tästä.
Jouluperinteitä
Joulukuusi
Puita tai niiden oksia on yleisesti käytetty monissa kulttuureissa koristeina tai onnea tuovina esineinä.
Ensimmäiset historialliset tiedot joulukuusesta ovat 1500-luvulta Elsassista, Strassburgin hiippakunnasta. Saksassa joulukuusi omaksuttiin 1600-luvulla samaa tahtia uskonpuhdistuksen oppien kanssa. Joulukuusen keksijäksi nimettiin Martti Luther, jonka kerrottiin liikuttuneen jouluisen tähtitaivaan alla kuusimetsässä kotimatkalla Wittenbergiin.
Pohjoismaihin joulukuusi saapui 1700-luvulla, aluksi ylhäisöperheisiin. Sadassa vuodessa kuusi levisi lännestä ja etelästä kaikkialle Suomeen, niin kouluihin, koteihin, kirkkoihin kuin kaupunkien toreille.
Joulupukki
Valkopartainen, punapukuinen joulupukki on varsin tuore tulokas joulun perinteissä. Nimi viittaa eläimeen, joka esiintyi vanhoissa juhlakiertueissa, mutta silloin aivan toisessa roolissa. Sarvipäinen otus ei tuonut lahjoja, vaan vaati taloista kestitystä.
Euroopan kansoilla on ollut muitakin sarvekkaita hahmoja, kuten saksalainen Knecht (nihti, sotamies) Ruprecht. Suomalainen joulupukki menetti sarvensa 1900-luvulle tultaessa, mutta vaatetuksena säilyi vielä pitkään nurin käännetty lammasturkki. Amerikkalaisen mallin mukainen punavalkoinen vaatetus yleistyi vasta 50-luvusta lähtien.
Joulupukin asuinpaikaksi on suomalaisessa perinteessä vakiintunut Korvatunturi, vaikka kilpailevia paikkakuntia on ollut tarjolla Rovaniemen lisäksi myös Ruotsissa ja Norjassa.
Joululaulut
Latinankieliset joulunajan kirkkolaulut ovat yhtä vanhoja kuin joulu itse. Vanhimpia yhä laulettavia lienee Kuului laulu enkelten (Gloria in excelsis Deo), joka määrättiin vuonna 129 laulettavaksi jouluyönä.
Tunnetuin jouluvirtemme Enkeli taivaan (Vom Himmel hoch) on Martti Lutherin 1530-luvulla sanoittama ja ilmeisesti myös säveltämä. Yhä edelleen suosittu Jouluyö juhlayö (Stille Nacht, heilige Nacht) syntyi jouluaattona 1818 Itävallassa pienessä Oberndorfin kylässä. Pastori Joseph Mohr keksi sanat ja urkuri Franz Gruber sävelen.
1900-luvun alkuvuosikymmeninä tunnetut säveltäjämme tuottivat joululauluja ahkerasti sekä koulujen että kotien tarpeisiin. Sotien jälkeen joulumusiikin kirjo laajeni angloamerikkalaisiin ja kotimaisiin iskelmiin, ja vähitellen yhä uusiin musiikinlajeihin. Vanhojen klassikkolaulujen suosio on uusista tulokkaista huolimatta säilynyt.
