Rita Trötschkes
Yle
Suomessa oli vuosina 1919-1932 voimassa alkoholia koskeva kieltolaki. Lain oli tarkoitus raitistaa Suomen kansaa, mutta viinan salakuljetuksesta ja myymisestä tulikin monelle suomalaiselle elinkeino. Lopulta epäsuositusta kieltolaista päästiin eroon
ja Oy Alko Ab syntyi.
Tietolaatikko
Alkoholin kulutus - hlö/vuosi
Kieltolain aikana 2 litraa ja nykyään 10 litraa.
Historian myytit
Alkoholinkäyttö ei kasvanut kieltolain aikana. Kieltolaki ei raitistanut kansalaisia.
Seiskarin salakuljettajan tarina
Pirtun kauppaaminen ei kuitenkaan ollut kovin hohdokasta puuhaa. Myyjät olivat usein köyhiä työläisiä, joiden oli pakko yrittää pärjätä jollakin tavalla. Laiton alkoholinmyynti oli kieltorikollisuuden muoto, jota harjoittivat myös naiset.
Kieltolaki koski alkoholipitoisten aineiden valmistusta, maahantuontia, myyntiä, kuljetusta ja varastointia. Laki astui voimaan 1.6.1919. Yli 2% prosenttia sisältävän alkoholin käyttö oli sallittua vain lääkinnällisiin, teknillisiin ja tieteellisin tarkoituksiin.
Kieltolain tunnetuin hahmo
Algoth Niskaa kutsuttiin salakuljettajien kuninkaaksi. Niska kävi melkoista kissa ja hiiri –leikkiä viranomaisten kanssa. Niska joutui 1930-luvulla vankilaan ja kirjoitti elämäkertansa ”Seikkailuni”.
Seiskarin kylä
Kun Suomi itsenäistyi, katkesi yhteys Pietariin. Rannikkopurjehdus ja kalastus eivät enää osoittautuneet erityisen tuottoisiksi ja tilalle tuli pirtun salakuljetus.
Itäisellä Suomenlahdella sijaitseva Seiskari oli kieltolain aikana otollinen paikka salakuljetukselle. Saarelaiset olivat taitavia merenkävijöitä ja heillä oli hyvät yhteydet Viroon. Kyse oli salakuljettavasta yhteisöstä, jonka toimintatavoilla oli pitkät perinteet. Laivat ja verkot omistettiin perheen ja suvun kesken yhdessä. Myös pirtusalakuljetuksessa käytetyt veneet olivat yhteisomistuksessa.
Salakuljetuksesta aiheutuvat sanktiot olivat kovia. Veneen menetykset ja vankeustuomiot vaikeuttivat muuta tulonhankkimista, jos venettä ei enää ollut.
Nopea pirtuvene oli valttia
Ensimmäisiin nopeakulkuisiin pirtuveneisiin otettiin mallia Yhdysvalloista. Kannen ylärakenteet tehtiin tarkoituksenmukaisesti yksinkertaisiksi ja veneeseen lisättiin lentokoneen moottori, joka takasi vauhdin riittävyyden. Pirtuveneitä varusteltiin niin, että tulli ei saanut salakuljettajia kiinni. Myös sukellusvarusteita hankittiin, jotta tavaraa voitiin varastoida syvemmälle vesiin varkailta.
Jos keli oli huono, saattoi ajaa suuremmalla lastilla, koska valvontaa oli vähemmän. Valoisina öinä valvontaa oli enemmän, jolloin salakuljettajien piti ajaa pienemmällä kuormalla, mutta täysillä nopeuksilla.
Löydetty ja kätketty saalis
Vuonna 1921 koko maan takavarikoidusta alkoholista oli ¾ peräisin Helsingin tullipiiristä. Kymmenen vuotta myöhemmin Helsingin osuus oli yhä lähes kolmannes kaikesta takavarikoidusta alkoholista. Vuonna 1930 perustettiin merivartiolaitos, jolla oli tullia paremmat voimavarat valvoa merialueita. Samana vuonna pirtua takavarikoitiin yli miljoona litraa.
Salakuljettajat keräsivät pirtua välivarastoihin eri puolille rannikkoa. Välittäjät keksivät mitä mielikuvituksellisimpia tapoja saada aine ostajille. Kaikkea pirtua ei salakuljetettu torpedoissa, vaan vaatteiden alla kannettiin pikkkanistereita.
Pirtusta sai siihen salakuljetuksen aikaan monen päiväpalkan tuloksen. Vuonna 1924 viinan salakuljetus ammattimaistui ja lisääntynyt tarjonta vaikutti myös pirtun hintaan.
Pirturaha eri puolille Suomea
On arvioitu, että salakuljetetusta alkoholista saatiin takavarikoitua vain 10 prosenttia. Kukaan ei tarkkaan tiedä, kuinka paljon rahaa salakuljetuksella tehtiin tai miten rahat sijoitettiin. Taitavat pirtukuninkaat sijoittivat rahansa todennäköisesti kiinteistöihin ja eri alojen yrityksiin. Monen suomalaisen yrityksen alkupääoma lienee kerätty salakuljetuksella.
Kieltolain aikaan neljänneslitran taskumatti oli yleinen. Se oli kätevä pitää mukana vaikka kahvilassa tai ravintolassa ja terästää juomiaan. Taskumattia kutsuttiin varpuseksi ja kerrotaan, että se sai nimensä Raittiuden ystävien julkaiseman laulukirjan mukaan – pirtu kun sai helposti laulutuulelle.
Kieltolain eri vaiheet
Alkujaan kieltolain säätäminen liittyi raittiusaatteen nousuun 1800-luvun loppupuolella. Kieltolakiin kohdistuvat odotukset olivat valtavan suuret. Uskottiin, että kieltolaki lopettaisi tyystin alkoholin käytön Suomessa. Pettymys oli valtava, kun niin ei käynytkään. Suuriin mittoihin paisunut salakuljetus on yksi osoitus siitä, että kieltolaki ei toiminut.
Kieltolain arvostuksen romahtamiseen ei löydy yhtä selkeätä syytä. Kansalaissodan jälkeen olot olivat hyvin levottomat, eikä yhteiskunnan eliitti pystynyt kunnioittamaan kieltolakia. Alkoholi oli osa tapakulttuuria.
Kieltolaki lisäsi alkoholinkulutusta ja se raaisti juomatapoja, koska silloin siirryttiin miedoista alkoholeista kirkkaisiin viinoihin. Kieltolaki romutti yleistä lainkuuliaisuutta ja se synnytti ensimmäistä kertaa todellista järjestäytynyttä rikollisuutta Suomeen.
Kieltolain loppupuolella iski lama, ja valtio tarvitsi kipeästi verotuloja. Kieltolain purkaminen ja alkoholin verotus olisi ollut luonteva ratkaisu, mutta kieltolakia ei ollutkaan enää niin helppo purkaa. Laki oli suurimpien puolueiden ohjelmissa, ja eduskunnan enemmistö oli kieltolain kannalla.
1930-luvun alussa julkisuuteen nousi joukko pääkaupunkilaisia naisia, jotka ryhtyivät silloissa oloissa keräämään adressia kieltolain kumoamiseksi.
Hallitus pani adressin tarkoin merkille ja kansanäänestys järjestettiin joulukuussa 1931. lopputulos oli odotettua selvempi: hieman yli 70 prosenttia äänestäneistä kannatti kaikkien alkoholijuomien sallimista. Koska äänestyksen tulos oli niin selvä, kieltolain kumoaminen ei ollut enää puoluepoliittinen ongelma.
Eduskunta vahvisti uuden väkijuomalain helmikuussa 1932. Valtion omistamalle Oy Alkoholiliike Ab:lle annettiin yksinoikeus tuoda, viedä, valmistaa ja myydä alkoholijuomia. Alko aloitti toimintansa 5. huhtikuuta 1932 kello 10.
Perustuu ohjelmasarjaan: Suomen historian myytit: kieltolaki. Juontaja: kirjailija Kjell Westö. Toimittaja: Harri Alanne. Vuosi: 2010.
